Boeing julkisti 16 miljardin konekaupat - Iran Air uudistaa laivastoaan 80 matkustajakoneella

IranAir_A300_Harri_Koskinen_FlyFinlandFiBoeing ja Iran Air julkistivat sopimuksen kaikkiaan 80 matkustajakoneen tilauksesta. Historiallinen lentokonekauppa sisältää kapea- ja laajarunkokoneita listahinnoiltaan noin 16,6 miljardin dollarin edestä. Kyseessä on Boeingin ensimmäinen kauppa Iranin kanssa yli 40 vuoteen.

Aiesopimuksesta poliittisesti herkästä konekaupasta kerrottiin kesäkuussa 2016  ja Yhdysvaltain hallituksen suostumus saatiin syyskuussa. Iran on ollut kauppapakotteiden kohteena maassa 70-luvun lopussa tapahtuneen vallanvaihdoksen jälkeen. Iran vapautui talouspakotteista alkuvuodesta 2016.

Nyt julkistettu Iran Airin tilaus sisältää 50 Boeing 737 MAX 8- , 15 777-300ER ja 15 777-9 -konetta. Ensimmäiset toimitukset on määrä aloittaa vuonna 2018, jos kaikki tarvittavat hyväksynnät saadaan kuntoon. Viimeiset koneet luovutetaan vuoden 2028 aikana.

777X_flying_1Aviation Iranin mukaan 737 MAX 8 -koneita toimitettaisiin vuosittain kuusi keväästä 2018 lähtien. Ensimmäiset kuusi 777-konetta toimitettaisiin vuonna 2019 ja siitä eteenpäin uusia koneita tulisi vuosittain kolme.

 Iran Airin ikääntyneessä nykylaivastossa on 43 lentokonetta ja mukana on mm. Airbus A300- (otsikkokuvassa), Airbus A310-, Airbus A320-, Boeing 747SP ja Boeing 747-200 -kalustoa. Kaikkiaan Iranissa on yli 200 siviilikonetta mutta niistä suurin osa ei ole lentokelpoisia.

Yhtiö on ainoa maailmassa, joka operoi edelleen lyhytrunkoisella Boeing 747SP-koneella (Special Performance). Kyseessä on pitkille matkoille suunniteltu modifioitu Boeing 747-100. Iran Air oli yksi koneversion alullepanija suunnitellulla Tehran - New York -reitillään.

Vuonna 1944 perustettu Iranian Airways muutti nimensä Iran Airiksi vuonna 1962, kun se yhdistyi yksityisen Pars Airwaysin kanssa. Iran Air on ollut kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n jäsen vuodesta 1964 ja se on myös IOSA rekisteröity yhtiö. Iran Air operoi 28 kohteeseen ulkomailla ja 26 kohteeseen kotimaassaan.

Iran Air on edelleen Euroopan lentoyhtiöiden ns. mustalla listalla toimintarajoitettujen lentoyhtiöiden kohdalla. EU katsoi lentoturvallisuuden maassa parantuneen kesäkuussa 2016, joka mahdollisti liikenteen Euroopan taivaalle tietyin rajoituksin. Joulukuun mustan listan päivityksessä toimintakieltolistalle oli tullut kuitenkin yksi uusi iranilaisyhtiö, Iran Aseman Airlines.

Lue myös: