C series CS100 sai Transport Canadan tyyppihyväksynnän

Bom_CS100Bombardier C series CS100 -matkustajakone on saanut kotimaansa Transport Canadan tyyppihyväksynnän. Kanadalaisvalmistaja kertoo ensimmäisen Swissin koneyksilön olevan aikataulussa toimitukseen.

Viranomaishyväksynnän Transport Canadalta 18. joulukuuta saanut Bombardier toimittaa ensimmäisen CS100 -matkustajakoneen Swissille vuoden 2016 toisen neljänneksen aikana. Ensimmäisen suuremman CS300 -koneen kerrotaan seuraavan noin kuusi kuukautta perässä.

Koelento-ohjelmassa lennettiin kaikkiaan yli 3000 lentotuntia. Koelentojen lisäksi koneella lennettiin ns. Route Proving -lentoja kaikkiaan lähes 92 600 kilometrin edestä. Ohjelma alkoi marraskuun alussa ja edessä oli 70 lennon sarja, jonka aikana kone operoi 30 kaupunkiparilla Pohjois-Amerikassa.

"Tämä on historiallinen hetki Bombardierille. Vuosien työpanos ja yhteistyö huipentui erittäin hienoon hetkeen, kun juhlimme CS100 -koneen saamaa Transport Canadan tyyppihyväksyntää", iloitsi Bombardierin liikennekoneyksikön johtaja Fred Cromer.

"Tuomme markkinoille kokonaan uuden koneperheen 100-150 -paikkaisten matkustajakoneiden luokkaan ensikertaa lähes 30 vuoteen, joka on erinomainen saavutus. Cseries-koneet avaavat operaattoreille uusia mahdollisuuksia".

"Bombardier C series -koneen tyyppihyväksyntä on historiallinen hetki Kanadan ilmailuteollisuudelle. Liikenneministerinä korkein prioriteettini on turvallisuus ja puhdas kuljetustapa ja tämä uusi kone täyttää molemmat vaatimukset. Onnittelen Bombardieria tästä merkittävästä saavutuksesta ja yhteistyöstä, joka ajaa Kanadan ilmailuteollisuutta eteenpäin", kommentoi Kanadan liikenneministeri Marc Garneau.

Suuremman CS300-koneen osalta tyyppihyväksyntää odotetaan seuraavan puolen vuoden aikana. Bombardier työskentelee samalla Transport Canadan kanssa CS100 -koneen tyyppikurssiohjelman kanssa.

Bombardier on saanut Cseries-koneistaan 603 tilausta ja sitoumusta. Vahvistettuja tilauksia niistä on 243.