Entisöity Douglas DC-2 Hanssin Jukka esittäytyi yleisölle Tikkakoskella

Hanssin_Jukka_1Ilmavoimien ensimmäisen kuljetuskoneen, Douglas DC-2 Hanssin Jukan entisöintityö on valmis. Ilmasotakoulun Killan toteuttaman projektin tulos, jatkosodan aikaiseen asuunsa palautettu historiallinen museolentokone esiteltiin yleisölle Tikkakoskella keskiviikkona 7. syyskuuta.Hanssin Jukka palautettiin entisöintityössä vuoden 1944 ulkoasuunsa. Koneeseen tehdään parhaillaan pieniä entisöinnin viimeistelytöitä, ja sen lopullinen sijoituspaikka päätetään myöhemmin, kertoo Ilmavoimat tiedotteessaan.

Ilmasotakoulun Tukilentolaivueen kotitukikohdassa Jyväskylän lentoasemalla tuntui syyskuun 7. päivänä siltä, kuin kellot olisivat yhtäkkiä kääntyneet 70 vuotta taaksepäin.

 

Kentän laidalla komeili jälleen jatkosodan aikaisessa kevään 1944 suojamaalauksessaan Ilmavoimien ensimmäinen kuljetuskone Douglas DC-2 Hanssin Jukka, joka 1940- ja 50-luvun vuosina Ilmavoimia palvellessaan piti Luonetjärven rannan lentokenttää kotitukikohtanaan.

Hanssin Jukan paluuseen työvuosiensa asuun ei kuitenkaan tarvittu aikakonetta, vaan runsaasti talkoohenkeä ja yhteistyötä. Vuodet 1940–55 Ilmavoimissa kestäneen lentouransa jälkeen Hämeenlinnassa kahvilana ja sitten vuosikymmeniä varastoituna olleen koneen restauroivat viimeisen reilun vuoden aikana aktiiviset vapaaehtoiset. Heitä osallistui Ilmasotakoulun Killan koordinoimaan hankkeeseen yli viisikymmentä.

Lisäksi kilta sai hankkeelleen monimuotoista tukea muun muassa Ilmavoimilta sekä laajalta joukolta suomalaisia ilmailualan organisaatioita ja muita tukijoita