Finnair antoi tulosvaroituksen - koronaviruksen vaikutukset laskevat kysyntää ja liiketulosta

Finnair_SharkletFinnair antoi tulosvaroituksen arvioituaan laajemmin koronaviruksen vaikutuksia vuodelle 2020. Yhtiön mukaan lentoliikenteen kysyntä on vähentynyt ja tulosvaikutus on negaviinen myös vuoden toisella vuosineljänneksellä. Lomautuksia ja kustannussäästöjä arvioidaan, mutta vuoteen 2025 asti yltävän strategiakauden tavoitteet pysyvät kuitenkin ennallaan.

Finnair arvioi koronaviruksen tilannetta jo vuoden 2019 tulosjulkistuksensa yhteydessä 7. helmikuuta 2020. Tuolloin koronavirustilanteen suorat taloudelliset vaikutukset yhtiöön vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä nähtiin suhteellisen rajallisiksi vaikka Manner-Kiinan lentojen peruutukset jatkuisivat ensimmäisen neljänneksen 2020 loppuun. Tuolloin Finnair arvioi kapasiteettinsa kasvavan noin 4 prosenttia vuonna 2020.

Finnair_A321_TOUuden arvion mukaan koronavirustilanteen jatkuminen vaikuttaa aiemmin arvioitua laajemmin kansainväliseen lentoliikenteeseen. Finnair päivitti näkymiään nyt 28. helmikuuta 2020.

Koronaviruksen aiheuttaman lentoliikenteen kysynnän laskun vuoksi Finnairin vertailukelpoisen liiketuloksen vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä arvioidaan jäävän vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen liiketulosta heikommaksi.

Negatiivinen vaikutus laskee kysyntään ja vaikuttaa liikevaihtoon vuoden 2020 toisella neljänneksellä. Tämänhetkisen kysyntäennusteen perusteella Finnairin vertailukelpoinen liiketulos on olennaisesti heikompi vuoden 2020 toisella neljänneksellä vuoden 2019 toiseen neljännekseen verrattuna. Täten vuoden 2020 vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan olevan olennaisesti edellisvuotta heikompi.

Finnair_A350_lineFinnair peruu ennusteensa, jonka mukaan kapasiteetti vuonna 2020 olisi kasvanut noin 4 %, ja sopeuttaa lähikuukausien aikana verkostoaan ja kapasiteettiaan vastaamaan lentoliikenteen kysyntää. Tämän seurauksena Finnairin lentosidonnaiset kustannukset, kuten lentopolttoainekulut ja lentokenttä- sekä muut maksut pienenevät kapasiteetin muutosten mukaisesti.

Verkosto- ja kapasiteettimuutosten lisäksi Finnair aikoo sopeuttaa myös muita kustannuksiaan pienentääkseen tilanteen negatiivisia taloudellisia vaikutuksia. Finnair arvioi parhaillaan keinoja sopeuttaa kustannuksiaan 40 - 50 miljoonalla eurolla toimin, jotka kohdistuisivat henkilöstöön, myyntiin ja markkinointiin, kehityshankkeisiin ja muihin projekteihin.

Arvioitavana olevat henkilöstötoimet voisivat toteutuessaan sisältää esimerkiksi määräaikaisia lomautuksia tai muita koko henkilöstöä koskevia toimia, sekä rekrytointien sopeuttamista. 

“Koronavirustilanne on nyt saavuttanut uuden vaiheen ja levinnyt useisiin maihin, joten ryhdymme tarvittaviin toimiin sopeuttaaksemme kustannuksemme, toimintomme ja resurssimme vastaamaan paremmin liikevaihtoamme”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner.

Manner_korona“Vaikka koronaviruksen vaikutus toimintaamme on tähän asti ollut rajallinen, näemme nyt heikentyvää kysyntää. On vaikea arvioida, kuinka tilanne tulee kehittymään lähikuukausina. Samalla uskomme vahvasti Aasian-liikenteeseen ja kestävän kannattavan kasvun strategiaamme. Jatkamme määrätietoisesti tällä pitkän aikavälin polulla näistä väliaikaisista sopeuttamistoimista huolimatta", päättää Manner.

Finnairin taloudelliset tavoitteet strategiakaudelle 2020 - ­2025 pysyvät ennallaan.

Finnair on koronavirustilanteen seurauksena siirtänyt kapasiteettiaan Kiinasta muualla. Yhtiö lisää kesäkaudelle lentoja New Yorkiin, Los Angelesiin sekä Intian Delhiin.

Seuraavan kerran Finnair päivittää tulevaisuuden näkymiään vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä.

Lue myös: