Finnairin kaukolentojen odotettu Premium Economy -matkustusluokka lanseerataan alkuvuodesta 2022

delivery_3_3Finnairin vuonna 2018 julkistama Premium Economy -matkustusluokka lanseerataan alkuvuodesta 2022. Koronapandemian seurauksena viivästynyt kaukoliikennekoneisiin business- ja economy -luokkien väliin tuleva uusi matkustusluokka on osa Finnairin panostusta matkustuskokemukseen. Sen odotetaan osaltaan täyttävän mahdollista liikematkustuskysynnän vähenemisen aiheuttamia vaikutuksia. Tarkempia yksityiskohtia Finnair ei uudesta matkustusluokasta avaa vieläkään.

TopiManner_2021_2"Ensi vuoden alkupuolella lanseerataan Premium Economy - matkustusluokka, joka on olennainen osa modernin laatulentoyhtiön kokemusta. Strategian toteuttamisessa on edetty hyvin", totesi Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner uudesta kaukoliikennekoneiden matkustusluokasta vuoden 2021 Q3-tulosjulkistuksen yhteydessä.

Marraskuussa 2018 julkistettu Premium economy -hanke on jäänyt koronapandemian vaikutusten jalkoihin, mutta kehitystyö ja uuteen investointi on jatkunut taustalla koko ajan. Keväällä 2020 toimitusjohtaja Manner vahvisti, että investointi laajarunkokoneiden Premium Economy-luokkamuutoksesta aiotaan viedä maaliin pandemiasta huolimatta. Sen laajuutta ei tuolloin kommentoitu tarkemmin. Lentoposti.fi on seurannut matkustuskokemusta kehittävää hanketta ja tiedusteli sen vaihetta myös Q3-tulosjulkistuksessa.

A350_matkustamo_4Finnair pitää edelleen salaisuuksien verhoa uuden matkustusluokan yllä eikä se edelläänkään vahvista konetyyppiä, jossa uusi matkustusluokka esitellään. Myös vaikutukset lentokoneiden paikkamääriin ja uuden matkustusluokan rivimäärä, IFE-järjestelmän näyttöjen koko tai latauspistokkeiden tyyppit ovat vielä julkistamattomia asioita.

Luvassa on kuitenkin perinteiseen Economy-luokkaan verrattuna enemmän tilaa, mukavuutta ja parempaa palvelua ja mahdollisesti oma palvelukonsepti.

"Laajarunkokoneissa tulee olemaan kokonaan uusi matkustusluokka, joka erottuu fyysisesti ihan selvästi. Se tarjoaa kokonaan uuden matkustuskokemuksen. Aikataulun ja tarkemman sisällön osalta pidetään vielä hetki yllä salaisuuden verhoa", raotti Manner.

Finnair on tutkinut uuden Premium economy -luokan kysyntää ja  tehtyjen selvitysten mukaan uusi matkustusluokka palvelisi Finnairin nykyisiä matkustajia entistä paremmin. Toimitusjohtaja Manner kertoi lisäksi heinäkuussa 2021, että premium-palveluilla on selvä kysyntä vapaa-ajanmatkustuksen osalta.

CMD_FIN_premECOPerinteiset vapaa-ajanmatkustajat ja liikematkustajat kaipaavat Economy-luokkaa parempaa matkustuskokemusta, sillä lomamatkailijat haluavat laatua ja kaikki yhtiöt eivät hyväksy työntekijöilleen Business-luokkaa työmatkoilla.

Kahden nykyisen matkustusluokan väliin tuleva uusi matkustusluokka toisi todennäköisesti koneisiin myös kokonaan uusia matkustajia. Erityisesti uudistuksen odotetaan tuovan matkustajia Saksasta, jossa Business-luokka ei kuulu normaalisti työmatkustajien valikoimaan työnantajien päätöksestä.

Vuonna 2019 Finnair avasi hieman uuden matkustusluokan hinnoittelua, kun Premium Economyn kerrottiin olevan hinnaltaan halvempaan Economy-luokkaan verrattuna puolitoista-kaksinkertainen.

Liikematkustus elpyy ja Premium Economy -luokka paikkaa mahdollisia vaikutuksia

A350_HEL_winglet_ilmassaFinnair on pääasiallisesti vapaa-ajanmatkustajien käyttämä lentoyhtiö eikä pandemia ja sen jälkeiset vaikutukset muuta tätä seikkaa. YLE uutisoi suomalaisyhtiöiden leikkaavan liikematkailua reippaasti. IATA:n ja Eurocontrolin sekä lentoyhtiöiden omien arvioiden mukaan liikematkustus tulee kuitenkin palautumaan suuremmassa mittakaavassa. Samaan uskoo myös Finnair vaikka pieni notkahdus määriin todennäköisesti tuleekin.

"Suuri osa liikematkustuksesta tulee palautumaan. Yritysten on tavattava asiakkaita, tiimien on tavattava toisiaan, kauppoja varsinkaan uusien asiakkaiden kanssa ei voi neuvotella Teams'in kautta, henkilösuhteita pitää rakentaa ja pitää yllä. Markkinoilla pitää käydä katsomassa mitä siellä oikeasti tapahtuu. Sisäiset palaverit tulevat osittain varmasti korvautumaan etäyhteyksillä", sanoi Manner.

 "Finnair on perinteisesti vapaa-ajanmatkustajien lentoyhtiö, kun vapaa-ajanmatkustajia oli ennen pandemiaa noin 80 prosenttia. Liikematkailun osuus kaikista matkustajista on noin 20 prosenttia ja liikevaihdon osalta liikematkustus on noin 30 prosenttia", totesi Manner liikematkustuskysynnän vaikutuksista Finnairille.

TopiManner_2021_1"Lovi liikematkustukseen tulee, mutta uskomme, että premium-painoitteinen vapaa-ajanmatkustus tulee ilmiönä tasapainottamaan kehitystä ja siihen panostetaan tulevaisuudessa", arvioi Manner.

Finnairilla on aiemminkin ollut tarjolla oma matkustusluokka lisämukavuutta haluaville. Elokuussa 2014 Finnair esitteli kaukoliikennekoneisiinsa Economy Comfort -luokan. Tällaisen paikan ostamalla asiakas sai enemmän jalkatilaa, mukavan päänojan, laadukkaat kuulokkeet viihdejärjestelmän käyttöä varten sekä paketin, jossa on silmäsuoja, korvatulpat ja hammasharja. Economy Compfort -luokan lisähinta oli tuolloin reitin pituudesta riippuen 45 eurosta ylöspäin. Nyt odotettavissa lienee kuitenkin merkittävä parannus tähän aiemmin esiteltyyn matkustusluokkaan.


Premium Economy -matkustusluokka on nouseva ja menestyvä trendi

FIN_alkudrinkkiPremium Economy -matkustusluokka on monen muunkin lentoyhtiön ratkaisu palvelukokonaisuudessa ja lisätuottojen hakemisessa. Hinnoittelu ja palvelukonsepti on suunniteltava tarkasti, ettei esimerkiksi väärä hinnoittelumalli tyhjennä joko Business-luokkaa tai Economy-luokkaa.

Eri lentoyhtiöt tarjoavat matkustajilleen Premium Economy -luokassa tervetulojuoman, paremman tarjoilun, mahdollisesti tyynyn ja peiton sekä lisämatkatavaran kuljetusmahdollisuuden. Palvelukonseptissa voi olla mukana myös lounge-pääsy pienellä lisämaksulla. Tuottoja lentoyhtiö saa kuitenkin erityisesti matkustajalle myytävästä lisätilasta.

Swiss_preeco_1Useilla matkustamoistuinten valmistajalla on tarjolla oma ja lisäosilla räätälöitävä ratkaisu Premium Economy -luokan matkustuskokemukseen.

Lufthansa esitteli oman Premium Economy-hankkeensa vuonna 2014. Saksalaisyhtiö kertoi tuolloin, että konetyypistä riippuen istuimia on Premium Economy -luokassa 21–52. Nykyisin saksalaisyhtiön A350-900 -koneissa on 24 Premium Economy -istuinta 2-4-2 -konfiguraatiossa.

Lufthansan antaman arvion mukaan Premium Economy -luokka tuottaa neliömetriltä noin kuusi prosenttia enemmän kuin business-luokka ja 38 prosenttia enemmän kuin Economy-luokka.

Swiss_preeco_2Lufthansa-konsernin käytössä on ainakin ZIM aircraft seatingin istuimia. Sen uusi versio PC-02 ZIMmagic+  tarjoaa mm. USB-A ja -C -sähköpistokkeet, mahdollisuuden langattomaan lataukseen tai Bluetooth-yhteyden matkustajan omiin kuulokkeisiin ja 15,6-tuumaisen IFE-näytön.

Uusi Premium Economy -matkustusluokka tulee käyttöön myös Swissillä kesäaikataulukaudella 2022. Sveitsiläisyhtiön koneissa Premium Economy -luokassa istuimen leveys kasvaa 46-48 senttimetriin verrattuna Economy-luokan 43,3 senttimetristä ja istuinväli kasvaa vastaavasti 99 senttimetriin 78,7 senttimetristä. 

HaecoPremium_1Toisena esimerkkinä Haecon Vector Premium -matkustajaistuimen selkänoja puolestaan kallistuu noin 20 cm ja yhdessä jalkatuen kanssa se mahdollistaa mukavan noin 60 asteen kulmassa olevan lepäämisen. Valmistajan mukaan sen tarjoama ratkaisu sopii jopa 95 prosentilla aikuisista.

Kolmas suosittu vaihtoehto on Recaro PL3510 -matkustajaistuin. Sen selkänoja kallistuu myös 20 senttimetriä ja tarjolla on suurempi pöytä, jopa 13-tuumainen IFE-näyttö sekä istuinsäädin, USB-portti ja sähköpistoke.

Recaro_preeco_2Singapore Airlinesilla Premium Economy -matkustusluokka on käytössä A350, A380 ja Boeing 777 -koneissa.

Singaporelaisyhtiön vuonna 2016 vastaanottamassa A350-900 ULR -koneessa Premium Economy -matkustusluokassa on 2-4-2 -konfiguraatiossa kolme riviä eli 24 matkustajaistuinta. Istuinten leveys on 50 cm ja istuinväli on 96 cm. Matkustajilla on käytössään 13,3-tuumainen IFE-järjestelmän näyttö, USB-latausportti sekä sähköpistoke.

SIA_preeco_1Eurooppalaisyhtiöistä mm. KLM on ilmoittanut uuden Premium Economy -matkustusluokan käyttöönotosta vuoden 2022 puolivälissä. Se tulee käyttöön Boeing 787 ja Boeing 777 -koneissa.

SAS:n A350-900 -koneissa puolestaan on SAS Plus Premium Economy paikkoja neljällä rivillä yhteensä 32 istuinta 2-4-2 konfiguraatiossa. Tarjolla on kahdessa osassa kääntyvä tarjoilupöytä, 13,3-tuumainen IFE-näyttö ja virtapistoke.

 
Matkustamouudistus  on usean vuoden mittainen hanke

OH-LTT_180520aAlkuperäisen vuonna 2018 julkistetun suunnitelman mukaan uusi Premium economy -matkustusluokka oli luvassa kaikkiin Finnairin A330 ja A350 -laajarunkokoneisiin. 

Mahdollisen suuremman muutoksen avulla A330- ja A350 -koneiden matkustamoista voisi toteuttaa myös yhtenäiset matkustamot business-luokkien osalta. Se voisi tuoda myös lisämyyntiä, kun konetyypistä huolimatta matkustamot olisivat samanlaiset. Airbus on nimittäin esitellyt Airbus Airspace -matkustamon myös A330-koneisiin. Tämä avara ratkaisu on käytössä Finnairin A350-koneiden businees-luokissa.

Uuden Premium Economy -matkustusluokan odotettiin ennen pandemiaa näkevän päivänvalon Finnairilla ensimmäisissä laajarunkokoneissa vuonna 2020. Kaikissa Finnairin A330- ja A350 -koneissa se oli määrä esitellä vaiheittain vuoden 2022 loppuun mennessä. Mikäli hanke toteutuu aikaisemmassa laajuudessa on kyseessä siis todennäköisesti edelleen useamman vuoden kestävä vaiheittainen muutos.

Matkustamouudistus toteutetaan todennäköisesti suuremman huollon yhteydessä, jolloin koneyksilö olisi muutoinkin poissa kaupallisesta liikenteestä. Toinen mahdollisuus suurelle matkustamouudistukselle olisi nyt koronapandemian aikana, kun myös myös laajarunkokoneita on pitkäaikaissäilytyksessä.

Finnair_HAECO_2Finnairilla on Airbus A330-300 -laajarunkokoneita pitkäaikaissäilytyksessä Tarmac Aerosavella Ranskan Tarbesissa. Niistä yksi lensi Flightradar 24 -palvelun mukaan 29. syyskuuta Tarbesista Hongkongiin eikä ole vielä lähtenyt paluulennolle. Myös yksi Finnairin Airbus A350-900 on lennetty Hongkongiin syyskuun lopulla eikä senkään paluulentoa ole havaittu lennonseurantapalveluissa.

Nämä siirtolennot voivat liittyä normaaleihin huolto-ohjelmiin, mutta mahdollisesti myös alkuvuodesta 2022 lanseerattavaan matkustamouudistukseen.

Hongkongissa sijaitsee Haecon huolto-organisaatio, joka suorittaa raskashuoltojen lisäksi mm. matkustamoiden ja matkustamoviihdejärjestelmien uudistuksia sekä päivityksiä. Haeco kertoo verkkosivustollaan tehneen jo yli vuosikymmenen ajan yhteistyötä Finnairin kanssa A330- A340- ja viimeisimpänä A350 -koneiden suuremmissa huolloissa.

Lue myös: