Lufthansan mukaan 16-paikkaisena lentävän koneen toimintaa ei saada taloudellisesti kannattavaksi ja harkinnassa on muita vaihtoehtoja. Päätöksiä asian suhteen ei kuitenkaan ole vielä tehty.
Säätion toimintakulut katetaan omilla tuotoilla ja lahjoituksilla. DLBS lentää Junkersin lisäksi myös Messerschmitt Me 108 B-1 “Taifun” ja Dornier Do 27 B-3 -koneita. Tämä historiallinen Lufthansan kurkipyrstö valmistui Saksan Dessaussa vuonna 1936 ja sai tuolloin rekisteritunnuksen D-AQUI. Lufhansan omistukseen kone tuli vuonna 1984 rekisteritunnuksella D-CDLH ja sai Nimen Tempelhof. Koneyksilö oli myös yksi viimeisistä koneista, jotka lensivät vuonna 2008 suljetulta Berlinin Tempelhofin lentokentältä. Kyseessä on maailman vanhin lentävä Junkers Ju 52 -kone. Historiallisen Junkersin lennot tuskin loppuvat kokonaan mutta ainakin ne vähentyvät merkittävästi. Historiallinen Tante Ju on vuodesta 1986 lähtien tehnyt matkustajalentoja Saksassa ja muualla Euroopassa. Vuosittain se on lentänyt satoja lentoja ja kyydinnyt tuhansia matkustajia. Jatkossa kone saatetaan nähdä enää ainoastaan lentonäytösten ja muiden suurtapahtumien yhteydessä. Laajasta ilmassa nähdyn Tante Ju:n lennot olivat vakavasti uhattuina myös loppuvuodesta 2015. Tuolloin siinä havaittiin vaikeasti korjattavia ongelmia rungon jäykisteissä. Koneeseen tehtiin mittama ja kallis huolto-operaatio, jonka seurauksena lentokausi 2016 jäi välistä. Tante Ju on vieraillut useasti myös Suomessa. Vuonna 2005 se nähtiin Malmilla osana koneen Pohjoismaiden ja Baltian kiertuetta.Tuon tapahtuman yhteydessä Helsingin yllä nähtiin muodostelmassa Ju 52, DC-3 ja AN2 -koneet. Malmin lisäksi kone vieraili tuolloin myös Tallinnassa, jossa Lentoposti.fi oli mukana lennolla. Junkers Ju 52 -koneilla on aikanaan lennetty Suomessa paljonkin. Aero O/Y eli nykyinen Finnair operoi kaikkiaan viidellä Ju 52 -koneella vuosina 1931-1949. Sen jälkeen ne korvattin Douglas DC-3 -koneilla.
Sveitsi asetti konetyypin lentokieltoon marraskuussa 2018. Tutkimusten seurauksena koneessa havaittin merkittäviä rasitusmurtumia. Niitä ei kuitenkaan pidetty maahansyöksyn syynä. Turman tutkinta on edelleen kesken. Yleisölennot tällä historiallisella konetyypillä saattavat loppua kokonaan mikäli JU-AIR ei saa operaatioitaan enää käyntiin toisilla koneyksilöillään ja Lufthansan Tante Ju:n lennot päättyisivät suuressa mittakaavassa. FlightGlobal: Lufthansa ends Ju 52 passenger flights Lue myös:
|
|||