Lapland Airports avaa talvisesongin pohjoisessa

LaplandPohjois-Suomessa talvisesongin avaus tapahtuu tänäkin vuonna Kittilässä Levillä alppilajien maailmacupin merkeissä. Finavian Lapland Airports toimii Levin maailmancupin kumppanina jo toista vuotta. Finavian tavoitteena on olla aktiivinen partneri matkailualueille ja kehittää lentoliikennettä yhdessä seutukuntien kanssa.

Levi maailmancup on Lapissa kansainvälisesti merkittävin vuotuinen tapahtuma. Tämän suositun talviurheilutapahtuman avulla Finavia haluaa kertoa kisojen seuraajille ja matkustajille, että Lappiin pääsee sujuvasti lentäen.

– Yksinkertaisesti lentäminen on nopein liikennemuoto pohjoiseen. Matka kisapaikalle tapahtuu monen kisailijan ja kisayleisön osalta lentoasemiemme kautta, sanoo asiakkuus- ja markkinointijohtaja Kimmo Ruotsalainen Finaviasta.

Kittilään lennetään tulevanakin talvena useasta eri kaupungista suorilla reittilennoilla. Kittilään operoivat lentoyhtiöt ovat: Finnair, Blue1 ja Flybe. Joulukuun alussa aloittaa Norwegian uuden reitin Kittilään.