Malmi-kansanäänestysaloite ylitti jo 30 000 kannattajan rajan - Suomen suurin kuntalaisaloite

HF_terminaaliKansanäänestystä Helsinki-Malmin lentoaseman ilmailukäytön jatkosta ajava kuntalaisaloite on ylittänyt jo 30 000 kannattajan raja. Kyseessä on kaikkien aikojen suurinta kannatusta saanut kuntalaisaloite. Vastaava kansanäänestys lentokentän tulevaisuudesta on järjestetty myös Ruotsissa.

Kuntalaisaloite kansanäänestyksestä koskien ilmailutoiminnan jatkamista Malmin lentoasemalla on kerännyt viime päivinä niin paljon uusia kannatuksia, että torstaina 25. maaliskuuta kannattajien määrä ylitti jo 30 000.

Aloitteen vireillepanijoita ovat ylipormestari Raimo Ilaskivi, Lex Malmin lakialoitteen Kim Korkkula ja Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

Malmin lentoasema avattiin liikenteelle toukokuussa 1936 eli noin 85 vuotta sitten. Helsingin kaupungin vaatimukset pakottivat Malmin lentokentän sulkemaan sunnuntaina 14.3. kello 22.00. Lentopaikan merkinantopaikalle astettiin laskeutumisen kieltävä merkki, jonka lisäksi kiitotielle asetettiin sen sulkemista osoittavat valkeat rastit. Kiitotie on suljettu nyt kolmeksi kuukaudeksi, HF_vinoristi_paikallaanjoka on pisin aika, jonka ilmailutiedotuspalvelun Notam-tiedote (Notice to Airmen) voi olla voimassa.

Maanvuokrasopimuksen riita-asia on vielä Helsingin hovioikeuden käsittelyssä, ja alueen suojeluesitys on menossa hallinto-oikeuden käsittelyyn. Kaupunki on myös vaatinut takavarikkoon lentokenttää ylläpitävän Malmin lentokenttäyhdistys ry:n rahat. Kaupungin vaatimus vaikeuttaa yhdistyksen ja lentokentän toimintaa merkittävästi.

Malmi_joulukuu_2019_1Malmin lentopaikan operaattorilla Malmin lentokenttäyhdistyksellä on edelleen voimassa oleva lentopaikan pitolupa.  Malmi on ollut ennen lentotoiminnan keskeytystä operaatiomääriltään Suomen toiseksi vilkkain lentopaikka, jonka lisäksi Malmi on edelleen virallinen lentoliikenteen rajanylityspaikka.


Suomen suurin kuntalaisaloite koskee Malmia

Malmin lentoasemaa vaaliva aloite on kaikkien aikojen suurin kuntalaisaloite. Nyt sunnuntaina 28. maaliskuuta 2021 kyseisen kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut jo 30150 helsinkiläistä. Määrä vastaa jo yli 5,4 prosenttia yli 15-vuotiaista helsinkiläisistä, kun minimiraja aloitteen etenemiselle on 4,0 prosenttia.

IMG_20200102_123316Allekirjoittajien määrä on ylittänyt jopa viime kuntavaalien äänikuninkaan ja nykyisen pormestarin Jan Vapaavuoren tuolloisen äänisaaliin, joka oli 29 745 ääntä.

Helsingin kaupunginvaltuuston suurimpien puolueiden (Kokoomus, Vihreät ja SDP) nykyisten valtuustoryhmien puheenjohtajat ilmoittivat viime vuonna julkisuudessa, etteivät heidän puolueensa tule sallimaan tällaista kansanäänestystä.

Useimmat puolueet kannattavat puolueohjelmissaan suoraa kansalaisdemokratiaa, mukaan lukien neuvoa-antavat kansanäänestykset.  Lentokenttää puolustuvat totetavatkin ettei kansanäänestyksen toteuttaminen saa riippua aloitteen aiheesta, jos lain mukainen määrä kansalaisia sitä vaatii.

Kuntalaisaloite ollaankin tuomassa vuonna 2021 valittavan uuden valtuuston ensimmäiseksi ja isoksi päätösasiaksi. 

Timo_Hyvonen_Malmi_2016“Malmin lentoasema on täsmällinen esimerkki kansanäänestyksellä päätettävästä asiasta, sillä kuntavaaleissa päätetään monista, paljon suuremmistakin, asioista. Tätä kansalaisvaikuttamisen välinettä on kunnioitettava, muutenhan se on turhaan säädetty Suomen lakiin”, toteaa Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

 “Pelkoa ei pitäisi olla, jos valtuuston ja virkamiesten ajama asuntorakentaminen on myös kansalaisten tahtotila. Nyt on aika varmistaa, että demokratia toteuttaa kansan tahtoa", jatkaa Hyvönen.

Kansa äänesti Västeråsissakin lentokentän jatkosta

IMG_20200102_133015Malmin lentoaseman ystävät ry:n mukaan Ruotsin Västeråsissa järjestettiin vastaava kansanäänestys lentokentän tulevaisuudesta.

Kyse on sunnuntaina 21.3.2021 tehdystä äänestyksestä. Sen alustavien tulosten mukaan peräti 78,2 prosenttia kaupunkilaisista haluaisi säilyttää lentokentän ilmailukäytössä.

Myös Helsingissä tehtyjen kyselyjen mukaan kaupunkilaisten enemmistö suosii omaa, noin 85-vuotiasta lentokenttäänsä sen tuhoamisen asemesta.

Maaliskuussa 2021 myös EuNoF, DoCoMoMo Suomi, ICOMOS Finland ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri allekirjoittivat yhteisen julkilausuman, jonka mukaan Malmin lentokentän mahdollisuudet on käytettävä paremmin.

Kuntalaisaloite.fi: Kunnallinen kansanäänestys Helsinki-Malmin lentokentän säilyttämisestä ilmailukäytössä

Lue myös: