Naton pääsihteeri: Suomen aloite Itämeren lentoturvallisuuskokouksesta on tervetullut

sky_sunset_3Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg totesi Nato - Venäjä -yhteistyöneuvoston kokouksen päätteeksi antamassaan lausunnossa Suomen aloitteen Itämeren lentoturvallisuutta parantavasta teknisestä kokouksesta tervetulleeksi. YLE:n mukaan kokous järjestetään Suomessa maaliskuussa 2017.

Suunnitellussa teknisessä kokouksessa käydään läpi erityisen Itämeri-työryhmän suositusten käyttöönoton tilanne ja arvioidaan, mitä muita toimia tulisi tehdä lentoturvallisuuden parantamiseksi alueella. Kokousta tukee myös kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO.

"On tärkeää, että noudatamme sääntöjä jotka ovat jo voimassa alueella. Toimimme vastuuntuntoisesti ja turvallisesti sekä harjoitamme hyvää ilmailutapaa kaiken aikaa", sanoi Stoltenberg lausunnossaan.

Suomen ulkoministeriön apulaisosastopäällikkö Timo Kantola kertoi Ylelle, että kokous järjestetään Suomessa maaliskuussa 2017.

Itämeren alueen siviili- ja sotilastoimijat ovat kokoontuivat Suomessa heinäkuussa 2015 ensimmäiseen ICAO:n perustamaan Itämeri-työryhmän kokoukseen.

Tuolloin keskusteltiin teknisistä ja operatiivisista ratkaisuista, joilla varmistetaan lentoturvallisuuden säilyminen korkealla tasolla Itämeren alueella myös tulevaisuudessa. Asialistalla olivat mm. ilman toisiotutkavastaajaa eli transponderia kansainvälisessä ilmatilassa lentävät sotilaskoneet.

Kokousten tavoitteena on ollut mm. tiedonkulun, lentosuunnitelmien ja ennustettavuuden parantaminen.

YLE: Suomi isännöi maaliskuussa kokousta Itämeren lentoturvallisuudesta

Lue myös: