PALTA: Lakonuhan vastatoimena aluelennonjohto työsulkuun 30. lokakuuta alkaen

Aluelennonjohto_1Palvelualojen työnantajat (PALTA) käynnistää Suomen aluelennonjohdossa työsulun 30. lokakuuta kello 22 alkaen. PALTA:lle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin turvautua työsulkuun sen jälkeen kun Suomen Lennonjohtajien Yhdistys (SLJY) ilmoitti eilen laajentavansa lakkoaan Suomen aluelennonjohdossa.

"Työsulku on puolustuksellinen toimenpide lennonjohtajien työtaistelutoimenpiteitä vastaan.  Sen avulla pyritään edistämään sovun nopeaa syntymistä työehtoneuvotteluissa ja saada lentoliikenne toimimaan mahdollisimman häiriöttömästi lennonjohtajien lakon aikana", toteaa varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.

SLJY on ilmoittanut laajentavansa jo aiemmin aloittamaansa lakkoa Suomen aluelennonjohdossa Tampereella 30. lokakuuta klo 22 alkaen siten, että lakon haitalliset vaikutukset kohdistuisivat toiminnan päivittäisiin ruuhkahuippuihin.

Lakon toteuttamistapa osoittaa, että lennonjohtajat haluavat aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa Finavialle, sen asiakasyrityksille ja tavallisille lentomatkustajille.

"Olemme tyrmistyneitä siitä miten vastuuttomasti lennonjohtajat toimivat. Koetamme nyt suojata sekä yhtiötä että matkustajia minimoidaksemme lakon haitalliset vaikutukset ja välttääksemme lisävahinkojen syntymisen", toteaa Aarto järjestön tiedotteessa.

Työsulku kestää kaksi viikkoa, ellei neuvotteluratkaisua ei sitä ennen saavuteta. Työsulku ei koske ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävää työtä.

Työsulun aikana aluelennonjohtotoiminnot on tarkoitus pitää yllä esimiesvoimin. Lentoliikenteen viiveet voivat kuitenkin olla mahdollisia, vaikka Finavia pyrkiikin tekemään kaikkensa, jotta häiriöt olisivat mahdollisimman vähäiset sekä matkustajille että lentoyhtiöille.

Lennonjohtajat syyttävät työnantajia neuvottelukyvyttömyydestä

Suomen Lennonjohtajien yhdistyksen mukaan työnantajan toimet osoittavat surullisella tavalla sen, kumpi osapuoli on yhteistyökyvytön.

"Eilen työnantaja ilmoitti, että SLJY:n ilmoittama työtaistelu aluelennonjohdossa ei juurikaan vaikuta lentomatkustajiin. Kovin epäloogista on sitten työnantajan toimien johdosta laittaa Suomen lentoliikenne täysin sekaisin. Onko tämä valtion erityistehtävää hoitavan yhtiön tapa toimia hyväksyttävää? Nyt viimeistään olisi syytä todella kriittisesti tarkastella Finavian toimia", SLJY:n puheenjohtaja Sami Fabritius toteaa järjestön tiedotteessa.

Työsulku osoittaa sen, että työnantajapuoli on kykenemätön neuvottelemaan. Vastoin kuin työnantajapuoli väittää, SLJY on aktiivisesti etsinyt ratkaisuja kiistakysymyksiin. Valitettavasti neuvotteluiden alusta saakka on näyttänyt siltä, että työnantajan tavoite on lakko tai työsulku. Syitä tähän voi vain arvailla.

"Ennen sovittelijalle menoa Paltan vastaus kaikkiin meille tärkeisiin esityksiin riippumatta asiasta oli ei. Onneksi sovitteluprosessin aikana myös joitain meille tärkeitä asioita on saatu nytkähtämään eteenpäin. Ja taas työnantaja unohtaa tarkoituksella keväällä tehdyn sopimuksen pienempien lentoasemien lennonjohtajien 15% palkanalennuksista", Fabritius päättää.