Pertti Korhonen uuden Traffic Management Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi

Pertti_Korhonen_ANSFANS Finlandin hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen on valittu vuoden 2019 alussa perustettavan liikenteenohjaus ja hallintapalvelu -yhtiö Traffic Management Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Myös ANS Finland siirtyy vuodenvaihteessa Traffic Management -konsernin tytäryhtiöksi.

Korhonen on toiminut puheenjohtajana lokakuusta 2017 lähtien Air Navigation Services Oy:n halituksessa. Sen lisäksi hän toimii Finrail Oy:n hallituksessa ja useiden pörssi- ja kasvuyhtiöiden hallituksissa. Korhonen on aiemmin ollut mm. Outotec Oyj:n ja Elektrobit Oyj:n toimitusjohtajina sekä erilaisissa johtotehtävissä Nokia Oyj:ssä.

Traffic Management Finland Oy:n hallituksen muut jäsenet ovat Sauli Eloranta, Nina Kopola, Teemu Penttilä, Seija Turunen ja Katriina Vainio.

HEL_twr_closeTraffic Management Finland Oy on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, jonka tehtäviin kuuluvat meri-, rautatie- ja tieliikenteen ohjauspalvelut sekä niihin liittyvän tiedon keruu, hallinta ja hyödyntäminen. Yhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2019.

Yksi Traffic Management Finland Groupiin kuuluva tytäryhtiö on Suomessa lennonvarmistuksesta vastaava ANS Finland.

Lue myös: