Heinäkuussa 2023 alkavalle lentoreserviupseerikurssille saatiin kaikkiaan 825 hakemusta. Nyt saavutettu hakijamäärä lähentelee 2000-luvun ennätystä, joka on vuodelta 2016. Tuolloin hakemuksia saatiin kaikkiaan 847. Kurssille hakeneiden naisten määrä nousi selvästi edellisvuodesta, ja oli Ilmasotakoulun rekrytointisektorin tietojen mukaan nyt korkeampi kuin koskaan aiemmin. Vapaaehtoista asepalvelusta haluaisi hakemusten perusteella tulla suorittamaan seuraavalle lentoreserviupseerikurssille kaikkiaan 53 naista. Viime vuonna heitä oli 41. Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssin hakijamäärä on vakiintunut 600 - 800 hakijan välille.
"Naisten kiinnostus maanpuolustukseen on ylipäätään lisääntynyt, eikä lentoreserviupseerikurssi ole poikkeus. Esimerkiksi viime vuonna naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakijoita oli ennätysmäärä, ja Puolustusvoimat koulutti reserviin 885 naista", kertoi majuri Kinnunen. Lentoreserviupseerikurssi on tie sotilaslentäjän uralle sekä Rajavartiolaitoksen ilma-alusten ohjaimiin
Nuorten kiinnostus sotilaslentäjän koulutusta ja uraa kohtaan on säilynyt vuodesta toisen korkeana. Turvallisuusympäristössä tapahtunut muutos, erittäin korkea maanpuolustustahto sekä entistä kansainvälisemmät ja uuden hävittäjähankinnan myötä kiinnostavat tulevaisuudennäkymät vaikuttavat osaltaan siihen, että valinnat lentoreserviupseerikurssille päästään tekemään varsin edustavasta joukosta. "Työn merkityksellisyys korostuu nyt entisestään. Sotilasilmailussa on kuitenkin viime kädessä kyse maan puolustamisesta ja ennalta ehkäisevän pidäkkeen luomisesta. Hävittäjätorjunta on Ilmavoimien päätehtävä sotilaallisen kriisin aikana.
Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssin valintojen toteutusta ohjaa valintanormi. Se on asiakirja, joka sisältää tietoa pääsyvaatimuksista, kuvaukset hakumenettelystä ja eri valintavaiheista sekä avaa yleisellä tasolla valintaperusteita. Valintanormin päivitetty versio on tullut voimaan lokakuun lopussa.
Ilmasotakoulu kutsuu esikarsinnan läpäisseet hakijat valintojen toiseen vaiheeseen Tikkakoskelle. Tässä valintavaiheessa suoritetaan lihaskuntotestit sekä kognitiivista suorituskykyä mittaavat ja persoonallisuutta arvioivat testit. Muut valintavaiheet etenevät siten, että lopulliset tiedot valinnoista lähetetään hakijoille kesäkuun puoliväliin mennessä. Lentoreserviupseerikurssille valitaan kaikkiaan nelisenkymmentä henkilöä.
Ilmavoimien ajatuksena on kuitenkin ollut kierrättää ensimmäiset F-35A-ohjaajat Hornetien kautta ja laajentaa kokemusta sitä kautta. Tämä on kuitenkin kiinni myös Hornet-laivaston alasajosuunnitelmasta. Tämän hetken suunnitelmissa ilmavoimilla on jatkaa Hornet-koulutusta vielä vuosina 2027 ja 2028. Ilmavoimat aloitti tammikuussa 2022 lentoreserviupseerikurssilaisten koulutuksen Englannista hankituilla ja Suomessa modifioiduilla Grob G 115 -alkeiskoulukoneilla (GO). Nyt ne ovat korvanneet kokonaan aiemmat Valmet L-70 Vinka -koulukoneet. Grobeissa on ns. lasiohjaamo, joka helpottaa lento-oppilaiden siirtymistä edelleen Hawk-suihkuharjoituskoneisiin sekä aikanaan F/A-18 Hornet- tai F-35A -hävittäjiin. Lue myös:
|
|||