Suomen ensimmäisen Starbucks-kahvilan avajaisiin jonotettiin Helsinki-Vantaalla

sbSuomen ensimmäinen Starbucks-kahvila avattiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla tiistaiaamuna kello 9.00. Ensimmäiset jonottajat olivat saapuneet paikalle jo tuntia aiemmin. Starbucksin liukuoven auetessa paikalla oli useita kymmeniä amerikkalaisen kahvilakulttuurin ystäviä.

Tapausta oli todistamassa kahvilaa operoivan SSP Finlandin väen lisäksi myös lentokentän ja Finavian edustajia. Vaikutti hieman siltä, että pidempääkin jonoa oli odoteltu.

Kahvilan nuorekas ja naisvaltainen henkilökunta oli innokkaana valmiina palvelemaan ensimmäisiä oikeita asiakkaitaan. Ryhmähenkeä oli onnistuttu hienosti nostattamaan kahvilan toimintaa harjoiteltaessa ja avajaisia odoteltaessa.

Starbucks on kahdessa erillisessä tilassa Terminaali 2:n tuloaula 2B:n ulko-oven kummallakin puolella eli vastapäätä ympäri vuorokauden auki olevaa Alepaa. Non-Schengen-lennoilta tulevat matkustajat saapuvat tähän tilaan matkalaukkujen luovutuksesta.

Avajaispäivänä vaikutti siltä, että kahvilan asiakkaat eivät huomanneet ulko-oven oikealla puolella olevaa Starbucksin toista aluetta. He jäivät kuvassakin näkyvälle tarjoilualueelle, jossa istumapaikkoja on huomattavasti vähemmän. Luvassa onkin parempi opastus toiselle puolelle. Kahvilalla on myös pieni ulkoterassi. T.T.