Tämä oli Aviation Shopin myydyin kirja vuonna 2013

MT-452_1Helsinkiläinen Aviation Shop on erikoistunut myymään kaikkea ilmailua sivuavaa, etenkin kirjoja. Sen vuotuinen Top 10 -lista kertoo, mitä suomalaiset aiheesta kiinnostuneet haluavat lukea. Toki alan kirjoja myydään muuallakin, mutta ilmailuun ja lentämiseen erikoistuneen myymälän ja nettikaupan myyntiluvut kertovat paljon.

Vuoden 2013 listaus osoittaa jälleen, että sotilasilmailua käsittelevät teokset ovat edelleen ostetuimpia ja etenkin historia painottuu vahvasti. Top-kymppiin mahtuu vain yksi siviililentämiseen liittyvä teos: klassinen oppikirja Ilmailun radiopuhelinliikenne.

Otsikkokuvan Messerschmitt Bf 109 on mukana useissa kirjoissa, mutta myös Fiat G.50 ja Fokker D.XII mahtuvat mukaan.

avishop_top10_koalaYkköseksi nousi Koala Kustannuksen julkaisema Colin D. Heatonin ja Anne-Marie Lewisin Marseille - Afrikan taivaan voittamaton. Saksalaisesta hävittäjä-ässä Hans-Joachim Marseillesta kertova kirja valottaa kapinoivan ja suorastaan boheemin lentäjän elämää.

Hän saavutti 158 ilmavoittoa, joista seitsemäntoista yhtenä päivänä. Marseille kuoli 22-vuotiaana hypättyään Messerschmittistään ja törmättyään sen peräsimeen.

Kakkossijalle listalla on päässyt nykyaikaista sotilasilmailua: Ilmavoimat - Nordic Air Power 4. Kirjassa on 400 värikuvaa Suomen Ilmavoimien kalustosta 40-luvulta aina nykypäivään asti.

Painotus on uusilla otoksilla. Jan Jørgensenin kuvien ohella kirjassa on materiaalia Jyrki Laukkaselta ja Perttu Karivalolta.

Listan kolmannelta sijalta löytyy jälleen Koalan kirja: Donald Caldwellin JG 26 - Kanaalin ässät. Toisesta maailmansodasta ja Luftwaffesta kertova teos kuvaa yksikköä, jonka lentäjät saavuttivat yli 2700 ilmavoittoa, mutta menettivät omistaan yli 700 miestä. JG 26:ta komensi sen menestyksen huipulla legendaarinen Adolf Galland.

avishop_top10Neljäntenä Aviation Shopin listalla on Ilmailumuseoyhdistyksen julkaisu Messerschmitt Bf 109 1943-2013. Tuoreempaa mutta edelleen historiallista konekalustoa kuvaava, Apalin julkaisema Kyösti Partosen Vampire Suomen Ilmavoimissa on sijalla kuusi.

Top-kympin päättää niin ikään Apalin tuotantoa oleva, Jyrki Laukkasen kirjasarjaa ansiokkaasti jatkava Koelentäminen Ilmavoimissa 1984-2013. Se on kolmas osa trilogiasta, joka kuvaa vaativaa koelentotoimintaa.

Tuohon ajanjaksoon osuvat myös F/A-18 Hornetin valintaan johtaneet kiintoisat eri konetyyppien koelennot. Niiden toteutusta kuvataan tarkasti. Varsinaiset vertailun tulokset on valitettavasti jouduttu jättämään vielä piiloon. ++

 

Täydellinen Top 10 -lista

1. Marseille - Afrikan taivaan voittamaton

2. Ilmavoimat - Nordic Air Power 4

3. JG 26 - Kanaalin ässät

4. Messerschmitt Bf 109 1943-2013

5. Ilmasodan veteraanit kertovat

6. Vampire Suomen Ilmavoimissa

7. Fiat-laivue - Lentolaivue 26 sodassa

8. Ilmailun radiopuhelinliikenne

9. Fokker D.XXI Aces of World War 2

10. Koelentäminen Ilmavoimissa 1984-2013

 

Aviation Shopin nettisivut

Lue myös: