Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi presidentin esittelyssä 19. huhtikuuta 2024 kaikkiaan 99 uutta arvonimeä. Niiden joukossa oli viisi uutta lentokapteenin arvonimen saanutta henkilöä. Lentoposti.fi onnitteli ja haastatteli kaikki uudet lentokapteenit tuoreeltaan.

Lentokapteenin arvonimen saivat huhtikuussa 2024 Pertti Halinen, Pertti Hytönen, Mauri Hälinen, Jyrki Laukkanen ja Jukka Salokannel.

Pertti Juhani Halinen on entinen liikennelentäjä Lappeerannasta. Hänen ilmailu-uransa alkoi Lappeenrannassa vuonna 1955. Halisen ilmailuinnostus käynnistyi varhain, sillä kotitalo sijaitsi lentokentän vieressä. Pian mukaan tuli lennokkitoiminta. Vuonna 1958 Halinen aloitti purjelentokurssin ja päätyi lentämään purjelentokoneilla melko paljon. Siitä kertoo myös purjelennossa saavutettu hopea-C -merkkisuoritus.

Vuonna 1960 Halinen eteni moottorilentokurssilla opintojen ollessa vielä kesken Lappeenrannan Lyseossa. Lehdessä oli ilmoitus Kauhavan aliupseeriohjaajakurssista ja joulukuussa 1960 Halinen aloitti kyseisen kurssin Kauhavalla. Jo tuolloin hakijoita oli 600-700 ja kursseilla valittiin 20 henkilöä. Halinen etene seuraavaksi siviili-ilmailupuolella käyden lennonjohtajakurssin Helsinki-Vantaalla. Tämän jälkeen vuonna 1962 häntä kehotettiin hakemaan Ilmavoimien Kuljetuslentolaivueeseen Uttiin DC-3 -koneen perämieheksi. Tuolloin tutuksi tulivat kolmoset sekä Saab Safir -kalusto.

Kuljetuslentolaivueesta Halinen eteni Ilmavoimien peruskurssille, jossa kokemusta kertyi noin 100 lentotuntia Fouga Magistereilla. Tämän jälkeen hän palasi takaisin Uttiin Pembroke Mk.53 ja DC-3 -koneiden kapteenin tehtäviin. Seuraavaksi Halinen kävi lennonopettajakurssin Kauhavalla toimien tämän jälkeen opettajan tehtävissä. Vuosiksi 1968-1970 Halinen palveli jälleen Utisssa lentäen Iljušin Il-28 Nikita -suihkupommikoneilla.

Ilmavoimien jälkeen Halinen toimi siviili-ilmailun parissa vuosina 1970-1993. Finnairin ilmailuopiston lyhyen ohjaajalinjan jälkeen Halinen lensi loppu-uransa ajan Karairilla. Jalka oli saatu yhtiön oven väliin jo aiemmin freelancer-lentäjänä.

Noin 35-vuotisen lentouran varrelle mahtuu monenlaista tarinaa. Parhaiten Halisen mieleen ovat jääneet lennot Angolan sisällisodan aikaan, kun lentoja operoitiin kansainväliselle punaiselle ristille kahden talven ajan. Myöhemmin operaatioita oli myös Burmassa. Viimeiset lentonsa Halinen lensi Twin Otter -kouluttajana Lesothossa. Uran ajalle mahtui myös Venäjällä suoritettuja geologisia lentoja, joiden aikana tukeuduttiin silloiseen Leningradin Pulkovon sekä Sortavalan lentokenttiin.

Haliselle kertyi pitkän uran aikana kaikkiaan noin 15 000 lentotuntia. Niistä matalalla suoritettuja geologisia lentoja on ennätyksellinen määrä eli noin 5600 lentotuntia, jotka kertyivät 2200 lennolla. Purjelentokoneilla Halinen lensi noin 250 lentotuntia. Uran ajalta mieleen jäi erityisesti DC-3, jonka ohjaimissa Halinen oli noin 4800 lentotuntia.

Halinen on toiminut myös purjelennonopettajana, moottorilennonopettajana sekä tarkastuslentäjänä. Hänen ilmailu-uransa alkoi Lappeenrannan Ilmailuyhdistyksessä ja sen toiminnan piirissä lennettiin myös uran viimeinen lento. Haliselle on myönnetty Suomen Ilmailuliiton Harmon-patsas vuonna 1977.

Pertti Halinen on kunnostautunut myös ilmailukirjallisuuden saralla ja hänen julkaisujaan ovat Kaakkois-Suomen kotkanpojat sekä Aika kului lentäen...Pertti J. Halinen: lentäjän muistelmat. Halinen oli myös mukana työryhmissä, jotka julkaisivat kirjat Taipalsaaren lentokenttä - Sodan ja rauhan aikana sekä Lappeenrannan lentokenttä 1918-1944.

Pertti Antero Hytönen on entinen toimitusjohtaja Kuopiosta. Hytösen synnyinkoti sijaitsi Rantasalmen lentokentän päässä ja ilmailu sai otteen hänestä jo noin 2-3 vuotiaana. Nähdessään lentokoneen lentävän kotitalon yli Hytönen hävisi ruokapöydästä ja juoksi lentokentälle saapuen sinne usein ennen lentokoneen laskeutumista. Lentäminen tuntui Hytösestä tuolloin jotenkin erikoiselta. Asia jäi kytemään lapsen mieleen ja ilmailun rinnalle tuli myös musiikki. Lapsena Hytönen kertoi rakentaneen kaikenlaisia lentäviä härveleitä.

Tie taivaalle avautui vuonna 1976, kun Hytönen kävi purjelentokurssin Joroisissa. Samaan aikaan mukana oli myös RC-lennokkiharrastus. Tämän jälkeen edessä oli muutto Kuopioon, jossa Hytönen kävi moottorilentokurssin vuonna 1982. Se avasi tien hyppykonelennoille, palolennoille sekä SAR-lennoille. Vuonna 1984 Hytönen koulutettiin reservin sotilaslennonjohtajaksi.

Vuonna 1984 Hytönen sai vesilentokelpuutuksen ja ansiolentäjän lupakirjan vuonna 1989. Tästä alkoi ura vesilentokoneiden parissa ja hän lensi Kuopiossa yleisölennätystä pyöräkellukkein varustetulla Cessna 206 -koneella noin kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2013 Hytönen oli mukana perustamassa vesilentokeskusta Kuopion satamaan vaaliakseen suomalaista vesilentoperinnettä.

Hytönen kuvaili lentämisen olleen pienen pojan haave ja aina hauskaa sekä nautinnollista. Hän ei koe ikinä tehneensä töitä vaikka takana on vuosikymmeniä ympäripyöreitä päiviä ilmailun ja musiikin parissa.

Lentotunteja Hytösellä on reilut 2000, josta yli 1200 lentotuntia on saavutettu vesilentokoneilla. Laskeutumisia on takana mittava määrä ja kokemusta kaikista Cessna-koneista 206:sta alaspäin sekä lähes kaikilla vastaavilla Piperin valmistamilla koneilla. Hyppylentoja Hytönen on lentänyt yli 40 vuotta Kuopion laskuvarjourheilijoille ja lentoura jatkuu edelleen palolentojen parissa. Hytösellä on Suomen Ilmailuliiton pronssinen ja hopeinen lentäjän ansiomerkki.

Hytönen on ollut mukana perustamassa kahta lentokerhoa. Niistä ensimmäinen oli Kuopion Lentäjät vuonna 1997 ja toinen Kallan Lentäjät vuonna 2015. Kerhoissa hän on toiminut kaikissa tehtävissä ja nykyisin SAR- ja palopäällikkönä sekä lentokonevastaavana. Hytönen istuu parhaillaan myös toista kauttaan Suomen Lentopelastusseuran valtuustossa.

Mauri Kalevi Hälinen on lentäjä ja konetekniikan insinööri Kuopiosta. Hälisen ilmailu-ura käynnistyi vuonna 1974 purjelentokoneilla Kuopion Ilmailuyhdistyksessä, joka toimii Rautavaaralla. Varusmiespalveluksessa Hälinen oli Ilmavoimissa apumekaanikkona vuonna 1979, jonka aikana hän työskenteli Rissalassa Fouga Magister -laivueen parissa ihastuen konetyyppiin.

Moottorilentolupakirjan Hälinen lensi vuonna 1979 ja vuonna 1980 hän valmistui konetekniikan insinööriksi. Ilmailu vei kuitenkin puoleensa ja Hälisen mukaan piirustuslauta ei kiinnostanut pätkän vertaa. Vuonna 1984 Hälinen sai purjelento-opettajan kelpuutuksen, vuonna 1986 lennonopettajakelpuuksen ja monimoottomittariopettajan kelpuutuksen vuonna 1989.

Hälisen ura ammattilentäjänä avautui Air Botnialla vuonna 1990 Embraer EMB 110 Bandeirante -koneilla, joista hän eteni Jetstream 32, Saab 340 sekä Saab 2000 -koneisiin. Saab-laivastossa Hälinen toimi ryhmäpäällikkönä ja pääkouluttajana noin kahdeksan vuoden ajan. Vuonna 2006 Saabien poistuessa Hälinen siirtyi MD90-koneisiin ja edelleen Boeing 717 -koneisiin. Yhtiön nimi oli vuosien aikana vaihtunut Blue1:ksi. CityJetin omistukseen Blue1 päätyi vuonna 2015, jonka jälkeen Hälinen lensi Bombardier CRJ-900 -koneilla vuoteen 2020 saakka.

Kesällä 2020 Hälinen aloitti JS Aviationilla lentäjien Chieftain ja Citation -kalustolla sekä toimien lentotoiminnanjohtajana. Vuonna 2022 Hälinen kävi viimeisimmän tyyppikurssinsa Cessna CitationJet 2 -liikesuihkukoneeseen, jonka ohjaimissa hän on viettänyt jo yli 600 lentotuntia. Kokonaislentoaikaa Hälisellä on hieman alle 20 000 lentotuntia.

Vuonna 2016 Hälinen sai tyyppikelpuutuksen Fouga Magister -koneeseen, josta hän oli haaveillut vuodesta 1979 lähtien. Fougan ohjaimiin on tavoitteena päästä taas kesällä 2024.

Hälinen toimii nykyisin myös Kallan Lentäjien DTO-organisaatiossa koulutuspäällikkönä, lennonopettajana sekä tarkastuslentäjänä. Tarkastuslentäjän kelpuutuksen hän sai vuonna 1995. Harrasteilmailun puolella Hälinen on saanut menestystä tarkkuuslentokilpailuissa kuuden Suomen mestaruuden verran. Yli 30 vuoden kilpauralle mahtuu myös maailmanmestaruus Tanskasta vuodelta 2015 tarkkuuslennon MM-kilpailuiden maaliinlaskukilpailusta. Häliselle myönnettiin tämän jälkeen Suomen Ilmailuliiton Harmon-patsas vuonna 2016.

Jyrki Olavi Laukkanen on insinöörieverstiluutnantti, koelentäjä ja diplomi-insinööri Kotkasta.

Laukkanen aloitti ilmailun harrastamisen 1950-luvulla, mutta ilmailukasvatus alkoi jo vauva-aikana. Laukkasen äiti laittoi sodan aikana isän tuoman lentokonemallin heilumaan sängyn päälle, mikä sai hänet nukahtamaan.

Myöhemmin isä opetti Laukkasen  tekemään A4-kokoisesta paperista  paperilennokkeja jo 6-7-vuotiaana. Ne Laukkanen sai lentämään varsin hyvin. Kyseessä ei ollut mikään perineinen tikka-mallinen lennokki vaan oikein aerodynaamisia versioita, joiden avulla hän oppi ymmärtämään aerodynamiikan ja vakauden sekä ohjattavuuden perusteet.

Oppikoulun toisella luokalla vuonna 1953 ilmailu näkyi entistä painokkaammin, sillä liidokit lähetettiin taivaalle vintturilla ilman juoksutarvetta. Niiden lisäksi harrasteina olivat myös pienoismallit.

Opittuaan lukemaan Laukkanen lainasi kirjastosta ilmailuaiheisia kirjoja ja piirteli A5-kokoisia tyyppikuvia. Niistä hän oppi konetyypit hyvin. Liidokeista rakentui ensin Esa ja Kiva, joista hän eteni  kumimoottorilennokkimaailmaan ja niin valmistui Hyttynen.

1950-luvun lopulta lähtien Laukkasen mukana on lentokentilläkin on kulkenut myös Watson-nimen saanut polkupyörä. Se on ollut ajopelinä vielä 2020-luvullakin. Kymin lentokenttävierailulla mukaan tuli myös valokuvaaminen.

Laukkanen on ollut Kymin lentokentän toiminnassa mukana jo keväästä 1955 lähtien saadessaan Watson-nimen saaneen polkupyörän. Watson mahdollisti pääsyn lentokentälle ja on käytössä edelleen. Kymin kentällä alkoi valokuvaaminen, kun paikalla oli Ilmavoimien lentoleirejä. Tuolloin käytössä oli VH, PY, SZ ja VI-kalustoa. Kymissä lensi tuolloin myös Karhulan Ilmailukerhon Harakka. Ensin Laukkanen oli kentällä avustamassa, mutta pian eteen avautui jo tie taivaalle. Kotkan kerhossa alkoi vuonna 1958 Harakka ja Rhönlerchellä C-kurssit.

Laukkasen ensimmäinen lento tapahtui Kotkassa 8. helmikuuta 1959 Harakka-liitokoneella. Purjelentoharrastuksen jatkuessa Laukkanen aloitti vuonna 1961 opinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Ensimmäisen lentolupakirjansa Laukkanen sai vuonna 1961. Lennot moottoroidulle lentokoneella alkoivat vuonna 1965.

Lentokonekuvaus oli antanut Laukkaselle suunnaksi Ilmavoimat. Lopullinen sinetti oli Viikko-Sanomissa ollut kansikuva sekä juttu Ilmavoimien uusista Fouga Magister -koneista. Tuolloin Laukkanen kiinnostui lopullisesti pääsystä Ilmavoimiin sekä lentämään suihkukoneella pilvien päälle.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi Laukkanen pyrkikin ohjaajakurssille. Sen torppasi kuitenkin vasemman silmän likinäköisyys ja suunnitelmat menivät uusiksi. Uusi polku taivaalle lähti  lentokoneinsinööriopinnoista Teknillisessä korkeakoulussa. Jälkeenpäin ajatellen Laukkanen totesi tapahtuman osoittautuneen onnekkaaksi, vaikka hän aikanaan pettynyt olikin.

Lentokoneinsinööriksi Laukkanen valmistui vuonna 1968. Diplomityön aihe liittyi tietenkin lentämiseen ja se oli purjelentokoneiden koelentäminen. Laukkanen työskenteli opiskeluaikana kesät 1964 ja 1965 Valmetin Kuoreveden tehtailla koekäyttö- ja lennätysryhmässä. Vielä opiskellessaan myös Koelentueessa insinöörinä helmikuusta elokuuhun 1966. Tämän jälkeen Laukkanen eteni Koelentokurssi 3:lle koelentoinsinöörioppilaana syyskuusta 1967 helmikuuhun 1968.

Asevelvollisuuden Laukkanen suoritti vuonna 1968 Lentoupseerikurssi 40:llä, jossa koulutettiin ensimmäistä kertaa upseerikurssilla ohjaajia suoraan värvätyiksi ohjaajiksi ilmanmitään kadettikoulutustavoitetta.

 Laukkanen palveli vänrikkinä MiG-21 -ohjaajana kaksi vuotta ja oli edennyt MiG-21 -päivystysohjaajaksi vain kaksi vuotta ja kaksi kuukautta lentokoulutuksen alkamisesta. Suhkukoneaikakaudella se lienee yhdenlainen ennätys. Laukkaselle kertyi uran aikana yksipaikkaisella MiG-21 -koneella enemmän lentotunteja kuin kenelläkään muulla suomalaisella.

Laukkanen siirtyi koelentäjäksi Koelentueeseen erikoisupseerin vakanssille vuoden 1970 lopussa koelentäjän tehtäviin.

MiG-21 ja Hawk päällikkölentojen loppuessa 50 vuoden iässä vuonna 1992 Laukkasen ainoaksi suihkukoneen päällikkökelpuutukseksi jäi Learjet-yhteyskone. Konetyyppi tarjosi kuitenkin mielenkiintoisia lentoja aina Yhdysvaltoihin saakka. Laukkanen lensi konetyypillä myös viimeisen lentonsa ilmavoimien palveluksessa 30. elokuuta 2002. Tuolloin nähtiin matalalähestyminen Laukkasen kotikentällä Kymissä.

Pitkän uransa aikana Laukkanen lensi myös evaluointilentoja DX-hävittäjähankkeen aikana. Ohjelmaan kuului mm. lennot Hawkilla Hornetia, F-16 ja Mirage 2000 -hävittäjää vastaan. Tuolloin Laukkasen Hawkin sivuvakaajaan maalattiin sattuneestä syystä myös F-16 -hävittäjän siluetti. Ilmavoimat valitsi DX-hankkeessa MiG-21 ja Draken -hävittäjen korvaajaksi F-18 Hornet -hävittäjät.

Laukkanen lensi ensimmäisen kerran F-18D Hornet -hävittäjällä takapenkiltä vuonna 1996. Elokuussa 2002 vain pari viikkoa ennen eläkkeellelähtöä Laukkanen komennettiin 72 tunnin takaohjaamossa kerätyn Hornet-kokemuksen jälkeen pikakurssille etupenkillä lentämiseen. Se johti 29. elokuuta 2002 tapahtuneeseen 50-minuuttiseen F-18D Hornet -hävittäjän lentoon etuohjaamosta. Kyseinen tarkastuslento oli läpäisty, mutta palvelusaikaa oli jäljellä enää yksi päivä. Eläkkeelle Laukkanen jäi virallisesti vuonna 2002.

Eläkkeelle jäätyään Laukkanen sai luvan osallistua lentopalvelukseen mukaan lukien Hornet ja Hawk -kalusto. Ehtona oli vaadittavan lääketieteellisen kelpoisuustoridstuksen voimassaolo. Laukkanen sai siis edelleen olla mukana koe- ja harjoituslennoilla lähinnä Koelentokeskuksessa, mutta myös laivueessa. Laukkanen koulutti vielä 75 vuoden iässä myös koelentokurssien oppilaita.

Täyttäessään 70 vuotta keväällä 2013 Laukkanen luovutti pois Hawk- ja Hornet-lentovarusteensa. Viimeisen kerran Laukkanen lensi Hawk Mk.66 -suihkuharjoituskoneella vuonna 2013 ja viimeisen Hornet-lentonsa vuonna 2007. Viimeiset kolme MiG-21 lentoaan Laukkanen lensi 11. elokuuta 1992 eli kaksi päivää ennen kelpoisuuden päättymistä.

Kotimaisen Valmet Vinka -lentokoneen valmistukseen Laukkanen osallistui alusta saakka seuraten sitä ihan loppuun asti. Laukkanen pääsi vielä 1. syyskuuta 2022 Vinka-koneen ohjaimiin 40 vuotta Ilmavoimissa palvelleiden alkeiskoulukoneiden jäähyväistilaisuudessa. Tuolloin Laukkanen oli täyttänyt jo 80 vuotta.

Samalla sulkeutui yksi merkittävä pitkälti yli 40-vuotinen ympyrä, sillä Laukkanen toimi konetyypin kehityshankeprojektissa koelentäjänä 70-luvun alusta lähtien. Ennen eläkkeelle lähtöään Laukkanen lensi Vinkalla koelentoja avioniikkapäivityksen osalta jättäen vapaapäivätkin pitämättä. Laukkasen panos konetyypin kehittämisessä oli merkittävä ja hänelle kertyikin LEKO-70 -koneella 443 lentotuntia.

Yhdeksi lentäjänuransa ainutlaatuisimmaksi hetkeksi Laukkanen kuvaa vuonna 1988 suorittamaansa lentoa North American P-51D Mustangilla yksin Yhdysvaltain yllä. Tätä erikoislentoa edelsi tarkastuslento North Amerivan SNJ-6 -koneella.

Laukkanen tuli tunnetuksi myös tuuliherkän Gloster Gauntlet -kaksitasokoneen esityslennoista Suomen kesän ilmailutapahtumissa.

Pitkän lentouran aikana Laukkasella on ollut siviilissä purjelentäjän (GPL/SPL), ultrakevytlentäjän (UPL), moottoripurjekoneen (MGPL), yksityislentäjän (PPL maa/vesi) sekä ansiolentäjän lupakirjat (CPL), jossa mittarilentokelpuutus ja monimoottorikelpuutus. Lisäksi hänellä on ollut tyyppikelpuutukset DHC-2, BN-2A, PA-31, CM 170 ja Learjet 35A -koneisiin. Yhdysvaltojen FAA:n osalta taas Commercial Pilot; Airplane Single Engine Land & Sea, Multiengine Land, Fouga CM 170, Private Priviledges, Glider -lupakirjat.

Yhtä ilma-alusta, joka nousisi yli muiden ei Laukkanenkaan osannut nimetä. Kokonaisuuden kannalta merkittävi ilma-aluksia hän sen sijaan nosti esiin useampiakin. Purjelentokoneista hän nosti esiinSchleicher Ka 6CR:n, jollaisella lentotunteja kertyi 1200 lentontuntia. Kyseessä oli myös Laukkasen pisimpään lentämä konetyyppi, jollaiselle lennot alkoivat vuonna 1961.

Valmet L-70 Vinka oli myös tärkeä konetyyppi, sillä Laukkanen oli siitä vastuussa koko Ilmavoimien palvelusuran alkaen proton ja sarjakoneen kehityslennoista 1975 (LEKO-70) Ilmavoimien viimeiseen viralliseen lentoon 2022 asti. Laukkanen lensi Vinkalla  2100 lentotuntia.

Laukkanen nosti esiin myös Gates Learjet 35A -yhteyskoneen, joka monipuolisti hänen lentämistään  Hallin koelentoalueelta aivan toisiin ulottuvuuksiin. Laukkanen lensi Learjetillä seitsemän kertaa Atlantin yli. Konetyyppi sai kunnian toimia myös Laukkasen virallisen ilmavoimauran viimeisen lennon kalustona. Vuosina 1982-2002 Laukkanen lensi Learjetillä yhteensä 1200 lentotuntia.

Parhaan Laukkasen lentämän koneen tittelin saa BAe Hawk -suhkuharjoituskone. Siinä oli Laukkasen mukaan hyvä ohjaamo ja kone oli suorituskykyinen sekä hyvä lentää. Lentokokemusta Hawkilla kertyikin 1100 lentotuntia.

Mieleen on luonnollisesti jäänyt myös MiG-21F-13 "hopeanuoli", joka oli Laukkasen ensimmäinen hävittäjä. MiGillä lennettiin kovaa ja korkealle. Laukkanen nosti esiin luvut 2,05 Machia ja 21300 metriä. Lentoaikaa kertyi 500 lentotunnin verran. Enemmän laukkanen lensi kuitenkin MiG-21BIS-versiolla. F-13 oli hänen mukaansa kuitenkin parempi lentää, joskin se oli avioniikkavarustukseltaan höyrymalli. Jos Laukkanen joutuisi nimeämään vain yhden koneen niin se olisi juuri F-13 "My Real Fighter".

Jyrki Laukkanen on lentänyt 153 erityyppisellä ilma-aluksella 18 365 lentotuntia. Niistä  Ilmavoimissa 10 000, purjekoneella 6005 ja siviilissä moottorikoneilla 2360 lentotuntia.

Aktiivisena valokuvaajana tunnetun Laukkasen filmille on vuosien varrella tallentunut merkittävästi sotilasilmailuun liittyviä valokuvia. Laukkanen on myös tunnettu ja tuottelias ilmailukirjailija. Isoja kovakantisia ja värikuvallisia kirjoja on ilmestynyt 20 kappaletta Apalin ja Koalan kautta.

Jukka Tapio Salokannel on entinen toimitusjohtaja ja rehtori Lahdesta. Salokanteleen ilmailu-innostus alkoi jo pikkupoikana lennokkitoiminnassa vuoden 1965 paikkailla. Taivaalla hän nousi Nummelassa purjelentokurssilla vuonna 1968 ja saman vuoden aikana oli myös ensimmäinen yksinlento 15-vuotiaana.

Varusmiespalveluksessa Salokannel oli Kauhavalla lentotekniikan puolella ja lensi moottorilentäjän lupakirjan vuonna 1971 ilta-aikaan varusmiespalveluksen ohessa. Vuonna 1972 Salokannel sai ansionlentäjän lupakirjan Wihurin ammattioppilaitoksessa.

Vuosina 1981-1996 eli noin 15 vuoden ajan Salokannel toimi Räyskälä-Säätiön toiminnanjohtajana ja lentopaikan päällikkönä. Vuodesta 1996 aina vuodenvaihteeseen 2006/2007 hän toimi noin 11 vuoden ajan Suomen Urheiluilmailuopiston toimitusjohtajana sekä rehtorina. Tämä ajanjakso mahdollisti kokemuksen laajasti 65 erityyppisellä lentokoneella.

Salokanteleella on ilmailukokemusta myös moottipurjelennosta sekä ultrakevyistä koneista. Purjelennon osalta hänellä on ollut myös opettajakelpuutus, joka mahdollisti kertauskoululentojen lennätykset Räyskälässä.

Moottorilentojen osalta Salokanteleen lentotunnit ovat kertyneet pääasiassa hinauslentokoneella Vesivehmaalla ja Räyskälässä. Lentotunteja hänelle kertyi reilut 1700.

Salokannel toimii aktiivina myös Lahden Ilmailukerhossa ja osa-aikaisesti viimeisen 15 vuoden ajan myös Vesivehmaan lentopaikan päällikkönä. Salokannel on lisäksi tuottanut ilmailun verkko-opetusmateriaalia Suomen Urheiluilmailuopistolle sekä Vesivehmaalla toimivalle Blue Skies Aviationille.

Ensimmäiset lentokapteenin arvonimet myönnettiin vuonna 1934

Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimiä on käytössä 110. Niistä kalleimmat ovat valtioneuvos ja vuorineuvos. Arvonimet myöntää tasavallan presidentti. Kaiken kaikkiaan arvonimiä on myönnetty vuodesta 1918 lähtien vajaa 15 000.

Ensimmäiset lentokapteenin arvonimet saivat vuonna 1934 Aeron lentäjät Gunnar Lihr ja Ville Leppänen. Nyt lentokapteenin arvonimiä on myönnetty Lentoposti.fi:n laskujen mukaan 135 kappaletta. MH

Päivitys 23.4.: Täsmennetty Jyrki Laukkasen uraa ja lentotuntimääriä.