Uusi omistaja toi AirBalticiin 132 miljoonan piristysruiskeen

q800_2_airbalticLatvian hallitus ja saksalaissijoittaja ovat allekirjoittaneet sopimuksen joka tuo yhteensä 132 miljoonaa euroa uutta pääomaa latvialaisyhtiöön. Miljoonat käytetään laivastouudistukseen sekä uuden Horizon 2021 -liiketoimintasuunnitelman toteuttamiseen.

Latvian hallitus hyväksyi marraskuussa 2015 suunnitelman myydä 20 prosenttia AirBalticista saksalaiselle Ralf-Dieter Montag-Girmesille 52 miljoonasta eurosta. Lisäksi se hyväksyi Girnesin 80 miljoonan euron lisäsijoituksen lentoyhtiöön.

Sijoitus ja AirBalticin pääoman lisäys hyväksyttiin parlamentissa Saeimassa, joulukuussa 2015. Lopullinen sopimus osapuolten välillä allekirjoitettiin helmikuun alussa 2016.

“AirBaltic on erinomainen lentoyhtiö ainutlaatuisilla markkinoilla Riika päälentokenttänään Baltiassa. Sillä on upeita tulevaisuuden mahdollisuuksia Tallinnassa ja Vilnassa – Olen innoissani, että viimeistelimme nyt sopimuksen ja voimme jatkaa AirBalticin kasvuskenaariota”, sanoi Ralf-Dieter Montag-Girmes.

”Uutta pääomaa käytetään uusien lentokoneiden ostamiseen niiden vuokraamisen sijaan. Näin AirBaltic saa edun kustannuspuolella ja matkustajakokemusta parannetaan. Tämä lisää entisestään yhteyksiä Latviaan, tukee talouskasvua ja luo uusia työpaikkoja”, sanoi Latvian liikenneministeriön valtiosihteeri Kaspars Ozoliņš.

AirBaltic_CS300_1AirBaltic operoi nykyisin kahdeksan Boeing 737-300 ja kahdentoista Bombardier Q400 NextGen -koneen laivastolla. Laivastouudistuksessaan yhtiö vastaanottaa kolmetoista Bombardier C series CS300 -koneita.

Latvialaisoperaattori lentää yli 60 kohteeseen kotikentältään Riiasta, Latviasta. Reittiverkosto ulottuu Eurooppaan, Skandinaviaan, IVY-maihin ja Lähi-itään.