Wizz Air kasvattaa toimintaa Lontoon Lutonissa - avaa Turku-Lontoo -reitin

WizzairWizz Air jatkaa panostustaan Suomeen ja avaa Turusta uuden reitin Lontoon Lutoniin. Kyseessä on jo Wizz Airin kolmas reittiavaus Turun lentoasemalta maailmalle. Yhtiö laajentaa toimintaansa Lutonin lentoasemalla merkittävästi.

Wizz Air nousee kesällä 2019 Lontoon Lutonin kentän suurimmaksi operaattoriksi. Yhtiö tuo kentälle kaksi uutta Airbus A321CEO (current engine option) kesällä 2019. Niiden myötä avataan kuusi utta reittiä sekä kasvatetaan reittitiheyttä kuudella olemassa olevalla reitillä.

Turkuun Wizz Air lentää Airbus A320 -koneilla kolmesti viikossa 2. heinäkuuta 2019 alkaen. Lentopäivät ovat tiistai, torstai ja lauantai. Kuusi uutta reittiä Lutonista suuntautuvat Turun lisäksi Bergeniin, Osloon, Thessalonikiin ja Portoon sekä Cataniaan. Reittiavaukset ovat heinä-syyskuussa 2019.

Uusien reittien myötä Wizz Air lentää Lontoon Lutonista pian jo 28 eri maahan 60 eri reitillä. Wizz Air on avasi liikenteen solmukohdan Lutoniin vuonna 2004, kun se avasi reitin Puolan Katowiceen. Nyt se on kuljettanut Lutonista jo yli 40 miljoonaa matkustajaa eri kohteisiin. Kokonaisuudessaan se lentää Isosta-Britanniasta 92 reitillä 28 maahan yhdeksältä eri lentoasemalta.

"Tämä on hieno uutinen! Kulunut vuosi on ollut loistava Turulle. Meillä on ollut hyviä reittiavauksia Wizz Airin kanssa ja olemme iloisia päästessämme syventämään yhteistyötämme. Suora reitti Lontooseen laajentaa Turun verkostoa huomattavasti ja palvelee sekä liike-elämän, että vapaa-ajan matkustajia, sanoo Finavian verkostoliiketoiminnan johtaja Jani Jolkkonen.

"Olemme innoissamme julkaistessamme tänään jo neljännen halpalentoyhteyden Turusta. Uskomme, että turkulaiset asiakkaamme ovat odottaneet tätä reittiä yhteen maailman suosituimmista kaupungeista. Lontoo on globaali liike-elämän, turismin ja innovaatioiden keskus, jonne halpalentomme tarjoavat edullisen ja sujuvan yhteyden. Kiitämme Turun lentoasemaa antoisasta yhteistyöstä", sanoo Wizz Airin viestintäjohtaja Tamara Vallois.