Air Lituanica aloitti lennot

air_lituanicaAir Lituanica aloitti operaatiot ensilennolla Vilnasta Bryssellin 30. kesäkuuta. Uusi Liettualaisoperaattori aloittaa toimintansa kolmella reitillä ja kahdella Embraer-koneella. Suunnitelmissa on 15-20 prosentin markkinaosuus Liettuassa.

Liettuan tuore lentoyhtiö Air Lituanica aloitti lennot kuudesti viikossa operoitavalla reitillä Vilnasta Brysseliin. Kotikenttä on Vilna ja se operoi alkuvaiheessa Amsterdamiin, Brysseliin ja Berliiniin.

Reitti Amsterdamiin avataan 8. heinäkuuta ja Berliiniin 8. elokuuta. Lisäksi yhtiö avaa reitit Prahaan, Müncheniin ja Moskovan mutta lentojen avauspäivämääriä ei ole vielä julkistettu. Air Lituanica toimii yhteistyössä Estonian Air:n kanssa.

Air Lituanica sai oman lentotoimintalupansa (AOC) Liettuan ilmailuviranomaiselta 26. kesäkuuta. Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on myöntänyt tunnuksen LT yhtiön käyttöön. Nyt myönnetty koodi on ollut aiemmin saksalaisen LTU-yhtiön käytössä.

Kahden koneen laivasto

Air Lituanican käytössä on kaksi vuokrattua Embraer-konetta. Ensimmäinen leasingsopimus 76-paikkaisesta Embraer E170-koneesta solmittiin Estonian Air:n kanssa, jolta vuokrattu kone on peräisin Finnairilta. Toinen koneyksilö on 86-paikkainen Embraer E175, joka on leasattu Embraerin ECC Leasing-yhtiöltä.

Yhtiön suunnitelmissa on kasvaa viiden koneen laivastoon ja operoida 13-16 säännöllistä reittiä vuoteen 2015 mennessä. Tähtäimessä on 15-20 prosentin markkinaosuus Liettuassa. Vuosittainen matkustajatavoite on 600 000 - 700 000.

Liettuan aiempi suurempi kansallinen lentoyhtiö, vuonna 1991 perustettu Air Lithuania ajautui konkurssiin vuonna 2005. Yhtiön nimi vaihtui vuonna 1995 Lithuanian Airlinesiksi.

Lue myös: