Finnair on joutunut perumaan useita lentoja lentäjien ylityökiellon seurauksena - lisäperuutuksia luvassa

A330_tail_closeFinnair on joutunut perumaan viime aikoina useita lentojaan yhtiön lentäjien asettaman ylityökiellon seurauksena. Finnair kertoi marraskuussa 2016 lentäjien ylityökiellon johtavan mahdollisesti lentojen peruutuksiin ja yhtiön mukaan vuodenvaihde toi joitain lisärajoitteita. Lentäjiä edustava Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) on ollut sopimuksettomassa tilassa jo marraskuusta lähtien.

Finnairin mukaan SLL on lisännyt vuodenvaihteessa työntekorajoitteita jonkin verran. Rajoitteiden vuoksi Finnair on joutunut perumaan useita lentoja ja  joutuu todennäköisesti lähipäivinä vielä perumaan joitakin lentoja.

Finnair kertoo, että lento voidaan joutua perumaan esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, että lentäjä sairastuu eikä päivystäjiä tai esimieslentäjiä riitä korvaamaan vajetta.

Työehtosopimusneuvottelut Finnairin ja lentäjäliiton kanssa ovat käynnissä tilanteen ratkaisemiseksi ja uuden työehtosopimuksen solmimiseksi. Edellinen työehtosopimus ehti päättyä jo 15. marraskuuta 2016.

Finnair ei ole kertonut mitä lentoja tai miten monia lentoja se on jounut ylityökiellon ja nyt kerrottujen lisärajoitteiden seurauksena perumaan. Finavian lähtevien lentojen listauksesta puuttuu esimerkiksi 1.1.2017 osalta Finnairin Shanghain ja Tokion lennot. Molempiin kohteisiin operoidaan päivittäin.

Niiden lisäksi listauksessa näkyy peruttuina myös 1.1 Hongkongin ja Singaporen lennot. YLE:n mukaan myös Zürichin, Pariisin ja Göteborgin lennot on peruttu.

Finnair on vuokrannut peruutusten minimoimiseksi kapearunkokoneita mm. Jettimelta ja DOT:lta. Finnair tarjoaa peruutustilanteessa asiakkailleen mahdollisuutta siirtää matkaa samalle reitille kertaalleen ilman kuluja aikavälillä 1.1 - 31.3.2017 mikäli paikkatilanne sen mahdollistaan. Myös lipun hinnan takaisinmaksu on mahdollinen.

Lue myös: