Päivän aikana Lappeenrantaan saapui Ilmavoimien ja Rajan kalustoa sekä median kiinnostuksen kohteena olleet kolme ruotsalaista Saab JAS 39 Gripen -hävittäjää. Näytöskoneet pääsivät myös harjoittelemaan. Perjantaina valmistelut olivat jo siinä vaiheessa, että ovet voitiin avata yleisölle kello 12. Varsinaista ohjelmaa ei ollut, mutta saapuvat koneet, niiden järjestely sekä harjoittelulennot tarjosivat runsaasti nähtävää. Väkeä saapuikin arkipäivään ja säähän nähden mukavasti.
Harjoittelun ja maaston kiinnepisteisiin tutustumisen ohella lennot varmistivat näytöksen järjestäjille sekä liikenteenturvallisuusvirasto Trafin edustajalle ohjelmien olevan lentonäytösmääräysten mukaisia. Vampiret ja Royal Jordanian Falcons -taitolentoryhmä harjoittelivat jo torstaina. Iltapäivällä paikalle saapui kolme Saab JAS 39 Gripen -hävittäjää, joista yksi on kaksipaikkainen. Ne tulivat Flygflottilj F17 -lennostosta. Kyseessä on konetyypin ensiesiintyminen lentonäytöksessä maassamme. Ilmavoimien kansainvälisissä harjoituksissa niitä on toki nähty Suomessakin. Gripen on ollut Ruotsissa palveluksessa vuodesta 97 asti. Paikalla Lappeenrannan kentällä oli valtamedian edustajia seuraamassa erityisesti Gripenien saapumista. Vääjäämättömästi 2020-luvun puolivälissä tapahtuva McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -hävittäjien korvaaminen alkaa olla siinä vaiheessa, että seuraajasta on alettu esittää spekulaatioita. Näin siitä huolimatta, että Hornetin keski-iän MLU-2-päivityksen sarjatuotanto on vasta päässyt vauhtiin. Ei siis ole ihme, että Saabilla on oma osastonsa lentonäytöksessä. Paikalla on toki muitakin näytteilleasettajia ja kauppiaita, mutta ne edustavat pääosin kotimaisia ilmailualan toimijoita sekä suuriin yleisötapahtumiin aina osallistuvia metrilakukauppiaita sekä kebabkioskeja. Esitys-Gripenin harjoitellessa kello 17 maissa satoi reippaasti vettä ja jopa useimmat spotterit olivat kaikonneet paikalta. Sitkeimmät saivat nähdä hävittäjän pilvien vuoksi matalana lennetyn ohjelmiston, jossa koneen nopeusreservit pääsivät oikeuksiinsa. Näytöskoneista kolme ruotsalaista Harvardia ja suomalainen Gloster Gauntlet eivät päässeet huonon sään vuoksi saapumaan siihen mennessä, kun tapahtuman portit suljettiin kello 18. Lentonäytös käynnistyy lauantaina kello 10. Paikalle odotetaan viikonlopun aikana jopa 20 000 katsojaa. Säänkin pitäisi suosia tapahtumaa.
Tapahtuman paikoitusliikenne saattaa ruuhkautua, sillä sinänsä tilavalle P-alueelle johtaa vain yksi yksikaistainen ja osin nurmikolle sorastettu väylä.++
|
|||