Puolan lippulaivayhtiö LOT aikoo kasvattaa kokonsa kaksinkertaiseksi seuraavan viiden vuoden aikana ja haastaa muun muassa Finnairin. Yhtiö aikoo nousta alueen johtavaksi lentoyhtiöksi ja kuljettaa vuosittain 10 miljoonaa matkustajaa. Tavoitteena on myös 70-80 uuden lentokoneen hankinta vuoteen 2020 mennessä. LOT esitteli uuden strategiansa ja kehityssuunnitelmat vuosille 2016-2020. Se suunnittelee lähes kaksinkertaistavan laivastonsa koon ja lisäävän operaatioitaan jopa 60 prosentilla. "Meillä on kasassa kaikki osat noustaksemme alueen johtavaksi toimijaksi. Asemamme on vahva verrattuna muihin verkostoyhtiöihin uuden Euroopan alueella sekä pääsy kovassa kasvussa oleville alueellisille markkinoille", kommentoi LOT:n toimitusjohtaja Sebastian Mikosz. "Warsovan hubimme on täydellisesti sijoittunut ja tehokas sekä suurin tässä osassa Eurooppaa. Päätämme uudelleenjärjestelyprosessin menestyksekkäästi ja olemme historiallisesti alueen suurin Pohjois-Amerikkaan lentävä yhtiö. Myös 86-vuotinen historiamme auttaa brändin tunnistamisessa", päättää Mikosz. LOT aikoo kilpailla alueen johtopaikasta ja kasvaa suurimmaksi verkostoyhtiöksi uudessa Euroopassa. Yhtiö aikoo yhdistää uuden Euroopan muuhun maailmaan ja nousta kansainvälisimmäksi puolalaisbrändiksi. Oman paikallisen asemansa turvaamisen sijasta LOT aloittaa aktiivisen kilpailun markkinaosuuksista Euroopassa. "Tämä on täydellinen hetki meille. Uuden Euroopan alueella asuu yli 175 miljoonaan ihmistä. Alueen talouskasvu on nelinkertaisesti korkeampaa kuin muualla euroalueella. Myös matkustusluvut kasvavat nopeammin kuin muualla Euroopassa". "Meidän täytyy keskittyä rakennusvaiheeseen.Toimintojen riittämätön laajuus on tämän hetken suurin ongelmamme. Ei ole mitään syytä miksi emme seuraavan viiden vuoden aikana voisi olla kooltamme verrattavia Austrian Airlinesiin, Finnairiin, TAP Portugaliin tai Aeri Lingukseen", päättää Mikosz. Vuodelle 2016 on jo julkistettu viiden uuden kaukoliikennekohteen tulo yhtiön verkostoon. Kolme niistä suuntautuu Aasiaan ja kohteina ovat Tokio, Seoul ja Bangkok. Niiden lisäksi on julkistettu tusinan verran uusia Euroopan-reittejä. Varausjärjestelmään on jo ilmestynyt reiti Venetsiaan, Cluj-Napocaan ja Ljubjanaan. LOT aikaa myös palata takaisin joillekin reiteille, jotka se joutui lopettamaan Euroopan komission vaatimuksesta valtionavustusten vastaanottamiseksi. Näistä uudelleen avataan reitit Ateenaan, Barceloonaan, Nizzaan, Zürichiin ja Beirutiin. Tammikuussa 2016 LOT avaa reitit Belgradiin, Düsseldorfiin, Jerevaniin, Chisinauhin, Zagrebiin ja Gdanskiin. Nämä reitit keskeytetttiin kesäkuussa osana viimeisiä Euroopan komission vaatimia toimenpiteitä. Loput reittijulkistukset kerrotaan tulevan syksyn aikana. Niiden myötä puolalaisyhtiö on jo kaksinkertaistanut kaukoliikenteensä ensi vuoden loppuun mennessä. LOT on aiemmin kaupannut tuotantonsa ylikapasiteettia muille yhtiöille. Myös Finnair on käyttänyt LOT:n Boeing 787 -koneita omilla reiteillään. LOT aikoo toteuttaa ensimmäisen kehitysvaiheen kasvun nykylaivastonsa turvin. Lisää koneita tullaan tarvitsemaan strategian seuraavien askelien aikana. Yhtiön laivastoon havitellaan vähintään 70-80 uutta lentokonetta vuoteen 2020 mennessä.
|
|||