Luottamus palautettava - Calhoun nousi Boeingin toimitusjohtajaksi ja Muilenburg sai lähteä

Boeing_737MAX_nose (päivittynyt 18.20) Boeingin hallitus on nimitti 23. joulukuuta yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi David L. Calhounin. Hän ottaa hoidettavakseen toimitusjohtajan tehtävät 13. tammikuuta 2020 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Dennis Muilenburg jättää yhtiön välittömästi. Muutosten syynä on yhtiön kriisi, joka johtuu kahdesta lentoturmasta ja Boeing 737 MAX -kapearunkokoneiden lentokiellosta.

Nyt lähteä saanut Dennis Muilenburg aloitti Boeingin toimitusjohtajana vuonna 2015. Hän toimi lokakuuhun 2019 saakka myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Tuolloin Boeing eriytti toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävät ja nosti hallituksen puheenjohtajaksi David L. Calhounin. Syynä olivat MAX-koneiden kanssa ilmenneet vakavat ongelmat.

Nyt Calhoun siirtyy hallituksen rivijäseneksi ja aloittaa toimitusjohtajan tehtävät 13. tammikuuta 2020. Boeingin talousjohtaja Greg Smith toimii väliaikaisena toimitusjohtajana muutaman viikon ajan. Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin hallituksessa jo toimiva Lawrence W. Kellner.

Boeing_MAX_wingletYhtiön hallituksen mukaan muutos johdossa on välttämätön kun Boeing palauttaa luottamusta viranomaisten, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien parissa. David L. Calhoun ei kuitenkaan ole uusi tekijä Boeingilla, sillä hän on ollut yhtiön hallituksen jäsen jo vuodesta 2009 lähtien eli hän on ollut mukana myös aikoina, jotka johtivat Boeingin nykyisiin vaikeuksiin.

Boeingin mukaan vaihdokset yhtiön johdossa tuovat läpinäkyvyyttä ja aiempaa parempaa proaktiivista keskustelua Yhdysvaltain ilmailuviranomaisen FAA:n sekä muiden ilmailuviranomaisten kanssa. Tavoitteena on Boeing 737 MAX -koneiden turvallinen paluu taivaalle.

Boeing on työskennellyt 737 MAX -koneiden ohjelmistopäivitysten parissa jo ensimmäisen eli Lion Airille tapahtuneen Boeing 737 MAX -turman seurauksena eli lokakuusta 2018 lähtien. Aikaa korjaustoimiin on ollut siis jo yli vuoden verran. Jälkimmäinen eli maaliskuussa 2019 tapahtunut Ethiopian Airlinesin Boeing 737 MAX -turma, johti maaliskuussa 2019 maailmanlaajuiseen Boeing 737 MAX -koneiden lentokieltoon.

B737MAX7_FF_2Kaikkiaan asiakkaille toimitettuja ja vielä toimittamattomia Boeing 737 MAX -koneita seisoo asematasoilla ympäri maailmaan noin 800 kappaletta. Boeing keskeyttää MAX-koneiden tuotannon tammikuun alussa 2020 ja keskittyy jo valmiina olevien koneyksilöiden korjaamiseen ja palauttamiseen kaupallisen ilmakuljetuksen pariin.

Päätöksen lentokiellon kumoamisesta tekevät aikanaan yhteistyössä FAA, EASA ja muut ilmailuviranomaiset.

Suurimpana edessä olevana tehtävänä voi kuitenkin pitää matkustajien luottamuksen palauttamista kahden samanlaisen lentoturman jälkeen. Niissä menehtyi yhteensä 346 ihmistä.

Boeing on aiemminkin ollut vaikeassa tilanteessa. Yhtiön Boeing 787 Dreamliner -ohjelma oli suurissa vaikeuksissa vuonna 2013 alkaen, kun uusissa litiumakuissa oli merkittäviä turvallisuusongelmia. Nyt tämä entinen ongelmakone kannattelee Boeingia 737 MAX ja 777X -koneohjelmien sijaan. T.T. MH.

Päivitys kello 18.20: Lisätty tapahtumien taustoja.

 Lue myös: