Maailman loistokkaimmassa matkustusluokassa juomat nautitaan suomalaiskylmiöstä

2_theresidenceSuomalainen Icebridge toimittaa matkustajien minikylmiöt Etihad Airwaysin loisteliaisiin matkustusluokkiin. Tulevaisuudessa Airbus A380 ja Boeing 787 -koneiden huippuvarakkaat matkustajat saavat nauttia reittilennoilla ennen kokemattomasta luksuksesta. The Residence -luokan swiitissä palvelee oma hovimestari.

Abu Dhabia kotitukikohtanaan pitävä Arabiemiirikuntien liiton lentoyhtiö Etihad Airways esitteli toukokuun alussa ultraluksusta tarjoavan matkustusluokan: The Residence. Samalla julkistettiin uusia First Class -tason konsepteja.

The Residencessä kyseessä on jotain sellaista, joka tuo mieleen lentomatkailun varhaisvuosien suuret Dornier ja Boeing -lentoveneet nukkumahytteineen ja tarjoiluineen valkoisten pöytäliinojen peittämille pöydille. Samaa loistokkuutta oli tarjolla Zeppelin-matkustajailmalaivojen lennoilla 1930-luvulla.

Myöhemmin pianobaareja ja muita vastaavia ylellisyyksiä suihkumatkustajakoneisiinsa suunnitelleet lentoyhtiöt kuitenkin päätyivät ahtamaan koneensa mahdollisimman täyteen istuimia tuottojen maksimoimiseksi. Etihad ilmeisesti luottaa siihen, että kysyntää löytyy ultraluksuksellekin.

THE_RESIDENCE_BEDThe Residencen yhdelle tai kahdelle matkustajalle tarkoitetussa "asuinpaikassa" on matkustajien käytössä oleskelutila (otsikkokuvassa, klikkaa suuremmaksi), kahden hengen parivuode makuuhuoneessa (oikealla) sekä oma wc ja suihku.

Kolmen erillisen tilan swiitin pinta-ala on 11,6 neliömetriä eli pienen suomalaisyksiön verran. The Residence lieneekin parasta, mitä lentoyhtiöiden reittilennoilla nykyisin on suurella rahalla ostettavissa.

Etihad on tilannut kymmenen A380-konetta, joista ensimmäinen saadaan kuluvan vuoden aikana. Kussakin koneessa on yksi The Residence yläkannen etuosassa.

Laajarunkoisista matkustajakoneista rakennetut yksityissuihkukoneet (747, A380) luonnollisesti vievät luksuksen vielä tästäkin eteenpäin aivan uusille tasoille. Näillekin koneille löytyy kysyntää lähinnä samalla suunnalla, mistä käsin Etihad pyrkii valtaamaan markkinoita.

Suomalaisteknologiaa Residencen istuimessa

The Residencen oleskelutilasta löytyy kallistuvat istuimet kahdelle henkilölle sekä vieraille tarkoitettu penkki, joka toimii tarvittaessa myös matkustajien jalkarahina. Ruokailu hoituu suurilta taittopöydiltä. Istuinten pinnat on verhoiltu laadukkaalla Ferrareissakin käytettävällä Poltrona Frau -nahalla.

DSC_0800Istuimien viereen on piilotettu suomalaisen Icebridgen minikylmiöt, jotka eivät käytä sähköä, mutta pitävät silti sisältönsä 5 - 9 asteessa jopa 17 tuntia. Tuusulalaisyritys toimittaa samaan tekniikkaan perustuvia kylmäelementtejä myös lentoyhtiöille elintarvike- ja juomarullakoiden kylmänä pitämiseksi.

Periaatteessa menetelmä on yksinkertainen: jokaisen retkeilijän tuntema "kylmäkalle", joka jäähdytetään pakastimessa ja sijoitetaan eväiden keskelle. Icebridge on tuotteistanut tämän vaativaan lentoyhtiökäyttöön soveltuvaksi niin trolley-rullakkoihin soveltuvilla mitoillaan kuin minimoidulla painollaan. Tekniikalla pystytään vähentämään ja korvaamaan sähköllä tai hankalasti käsiteltävällä hiilidioksidijäällä aiemmin hoidettua viilennystä.

FIRST_APARTMENT_relaxEtihad on hankkinut Icebridgen matkustajakohtaisia kylmiöitä myös 787-koneiden First-luokkaan. Niissä on tarjolla erillisellä sängyllä varustettu First Apartment (kuvassa oikealla) sekä seinämillä ja ovella yksityisyyden tarjoava ensimmäisen luokan lentokoneistuimella varustettu First Suite.

Viihdettä ja palvelua

The Residencen olohuoneessa IFE:stä (In Flight Entertainment) vastuussa on Panasonic eX3 -järjestelmä ja 32 tuuman LCD-televisio. Makuuhuoneessa joutuu tyytymään 27-tuumaiseen. Tarjolla on tietysti langaton WLAN-nettiyhteys sekä kaikki mahdolliset liittimet omille laitteille HDMI:stä alkaen.

Residencen toimintoja vaihtuvasta Ambient-valaistuksesta ikkunaverhoihin hallitaan kosketusnäytöllä varustetulla kaukosäätimellä. Sen avulla voi muuttaa istuimen joustavuutta sekä aktivoida siihen kätkeytyvän hierontajärjestelmän.

THE_RESIDENCE_BATHROOMPalvelusta Residencessä huolehtii oma huippukoulutettu hovimestari. Hän on saanut oppinsa Lontoossa Savoy Butler Academyssä. Yhdessä huippukokin kanssa Butler toteuttaa matkustajan kaikki toiveet lennon aikana.

Samaten lennon varaushetkestä alkaen Residence-matkustajan on käytössä laatuhotelleista tuttu Concierge-palvelu, joka hoitaa matkaan liittyviä yksityiskohtia asiakkaan puolesta. Niihin kuuluvat limousine-kuljetukset lentokentille ja kustomoidun menun suunnittelu.

Maailmasta löytyy maksukykyä tällaiseen ylenpalttiseen ylellisyyteen vain tietyiltä seuduilta. Matka The Residence -luokassa Abu Dhabista Lontooseen maksaa yli 20 000 dollaria. Etihadilla kaikesta päättäen uskotaan luokkaan löytyvän tarpeeksi paljon riittävän maksukykyisiä asiakkaita.

Lentoturvalliisuusnäkökulmasta katsottaessa Etihadin Airbus A380 -koneen Residence-tila on saanut Euroopan ilmailuviranomaisen EASA:n hyväksynnän kahden hengen käyttöön. Osaston komponentit on valmistanut Englannissa B/E Aerospace yhteistyössä Etihad Design Consortiumin (EDC) ja Poltrona Fraun kanssa. ++

Katso myös: Etihad The Residence