Norwegian (NAS) lennätti joulukuussa yli 1,6 miljoonaa matkustajaa. Vuoden viimeisenä kuukautena yhtiön matkustajamäärä sekä kapasiteetti nousivat ja käyttöaste oli korkeampi kuin viime vuonna. Voimakkaan kasvun aikana yhtiön täsmällisyys ja yksikkötuotot putosivat. Joulukuun matkustajamäärä oli 1 604 937 eli 338 131 matkustajaa (27 prosenttia) enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Matkustajamäärän kasvu ylittää selvästi kapasiteettikasvun. Norwegianin kasvu johtuu uusien liikenteen solmukohtien avaamisesta sekä kaukoliikennelenton määrän lisäämisestä. Tarjottujen henkilökilometrien (ASK) määrä nousi 48 prosenttia ja myytyjen henkilökilometrien (RPK) 52 prosenttia. Käyttöaste oli 78 prosenttia eli 1,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin joulukuussa 2012. Yhtiön keskimääräinen lennon pituus oli 12 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Yksikkötuotot laskivat 15 prosenttin vuoden takaiseen verrattuna. "Viime kuussa Norwegianin kapasiteetti oli suurempi kuin koskaan, eli myynnissä oli entistä enemmän paikkoja. Pystyimme lentämään jopa täydemmillä koneilla kuin viime jouluna. Tämä osoittaa, että Norwegianin tuotteet ovat sekä hinnaltaan että laadultaan kilpailukykyisiä", sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos. Norwegian lensi joulukuussa 98,2 prosenttia suunnitelluista lennoistaan ja näistä 73,3 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti. Aikataulussa pysymiseen vaikuttivat vahvasti Keski-Euroopassa kuun alussa vallinneet kehnot sääolosuhteet. Myös Norwegianin Boeing 787 Dreamliner -koneilla on ollut useita luotettavuusongelmia, jotka ovat johtaneet pitkiin viiveisiin.
|
|||