Marraskuussa 2019 UAE julkisti Saabin kanssa aiesopimuksen vielä kahdesta samanlaisesta lisäkoneesta. Saab ei kommentoi missä vaiheessa keskustelut kyseisen asiakkaan kanssa ovat.
Tarjouksessa koneita on tosin vain kaksi, mutta Ruotsikin tekee todennäköisesti päätöksiä uuden tutkavalvontakoneen hankinnasta lähivuosina. Suomessa koneella voisi olla Ilmavoimien lisäksi muitakin kiinnostuneita käyttäjiä ainakin sen keräämien tietojen osalta. Merivoimat on aiemmin tutustunut merivalvontakoneisiin osana tulevaisuuden suorituskykyselvityksiään. Myös Rajavartiolaitos on korvaamassa Dornier 228 -valvontakoneitaan. GlobalEye olisi toki merkittävän kallis ratkaisu, mutta se voisi palvella kaikkia toimijoita ja kykyjä olisi varmasti riittämiin.
Suomelle tarjottavat GlobalEye:t toimitettaisiin vasta vuodesta 2025 lähtien ja Saab vahvistaa tarjouksessaan olevan koneen pohjautuvan suurempaan Bombardier Global 6500 -koneeseen. GlobalEye:n tunnusomaisen tutka-antennin suojakuorirakenteet on valmistanut suomalainen Patria.
Suorituskykyisen koneen lentoonlähtömatkavaatimus on 1942 metriä ja laskumatkavaatimus 682 metriä. Siipien kärkiväli on 28,7 metriä, joten operointi voisi onnistua kapealta ja lyhyeltäkin kiitotieltä.
Vaikka GlobalEye:n runko vaihtuisi olisi koelento-ohjelma merkittävästi lyhyempi kuin nykyversioissa. Lento-ohjelman arvioidaan olevan vain noin 10 prosenttia aiempaan verrattuna. Sisäosilta muutostyöt olisivat myös vähäisiä. Suurin työ lienee koneen rakenteiden vahvistaminen. Muutoksia alkuperäiseen on tehty kauttaaltaan koko rungolle sekä siiven rakenteelle. Muuttuneen tyyppihyväksynnän koneelle hakee Saab, joka on siis itsekin lentokonevalmistaja pitkällä kokemuksella.
Suorituskyky nimittäin voidaan todentaa lennoilla Suomen ilmatilassa tai vaikka Ruotsin yltä saakka. Sillä tavalla koneella saatettaisiin operoida normaali- tai kriisitilanteessakin. Saabilla on tällä hetkellä hallussaan kolme eri koelentovaiheissa olevaa GlobalEye -valvontakonetta. Niiden tulevalla omistajalla eli tilaajalla UAE:lla voi olla sopimuksessaan mm. asetettuja rajoitteita mihin monitoimivalvontakoneella saa lentää tai miten sitä saa esitellä julkisesti. GlobalEye:n järjestelmät ovat hyvin kestäviä häirintää vastaan sen oman energian hallinnan taki. Juuri energian tarkan kohdistamisen avulla tutkakoneella saadaan tehtyä tarkkoja mittauksia. Koneessa on kolme generaattoria sekä lisäjäähdytysjärjestelmiä. Valvontakoneen takarungossa on yli 100 erilaista laitetta ja järjestelmää. Kasvupotentiaalia koneella on edelleen ja se on rakennettu modulaarisesti kuten uusi Gripen. Erityisesti huomiota on kiinnitetty myös työskentelyolosuhteisiin, joka on luonnollista pitkän toiminta-ajan lentokoneissa.
GlobalEye ei tosin ole pelkkä sotilaskone vaan sen valvontakykyä voidaan käyttää laajasti myös rauhanajan operoinnissa.
Ensimmäisten GlobalEye-koneiden toimitusten odotetaan tapahtuvan UAE:lle vuosien 2020-2021 aikana. Saabin Suomelle antama ensimmäinen tarjous sisälsi 52 Gripen E ja 12 Gripen F -hävittäjää sekä kaksi GlobalEye-konetta toimitettuna vuosina 2025-2030. Uuden tarjouskierroksen sisältöä osapuolilla ei ole lupaa avata julkisuuteen. Kyseisten tarjousten toimittamisen määräaika on tammikuun 2020 lopussa. MH
Uutisemme Saabin HX Challengeen saapumisesta: Saab tuo yksi- ja kaksipaikkaiset Gripenit Suomeen - uuden E-version ensilento ulkomaille Lue myös:
|
|||