Toulouse Declaration julisti yhteiset suuntaviivat lentoliikenteen päästövähennyksiin Euroopassa

taivas_vanat_2Euroopan liikenneministerit ja Euroopan komission edustajat kokoontuivat Ranskan Toulousessa korkean tason ilmailukokoukseen aiheena lentoliikenteen päästövähennykset ja vastuulliset toimet liikenteen kääntyessä jälleen kasvuun. Ilmailukokouksen lopputulemana julistettiin Toulouse Declaration, joka määrittelee suuntaviivoja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilmailuteollisuuden toimijat, lentoyhtiöt ja lentokentät ovat ilmaisseet laajasti tukensa Toulousen julistukselle.

Toulousessa 3.-4. helmikuuta järjestettyyn korkean tason ilmailukokoukseen osallistui EU-jäsenvaltioiden liikenneministereiden ja EU-komission lisäksi Euroopan siviili-ilmailukonferenssin (ECAC) edustajia kolmansien maiden osalta.  Ilmailukokouksen tavoitteena oli nostaa esiin ilmailun päästövähennyskeinoja sekä rohkaista ja sitouttaa toimijoita saavuttamaan asetetut tavoitteet.

Matkustajamäärien nousun seurauksena tapahtunut lentoliikenteen kova kasvu on tehnyt ilmailusta ja kansainvälisestä meriliikenteestä nopeimmin kasvavat päästölähteet. Ennen koronaviruspandemiaa molemmat alat edustivat hieman alle 3,5 prosentin osuutta EU-alueella tuotetuista kasvihuonepäästöistä.

Koronaviruspandemia on tällä hetkellä leikannut lentoliikenteen päästöjä, mutta kasvun odotetaan jatkuvan jälleen vuoden 2025 jälkeen ja tämä ennuste osoittaa ilmailusektorin tarpeen tehdä muutoksia. Alan toimijoiden tuleekin tehdä muutoksia toimintatapoihinsa vastatakseen kasvaviin ilmastohaasteisiin.

Lentoliikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi kehitetään uudenlaista moottoriteknologiaa, joka hyödyntäisi sähkö-, vety tai hybridienergialähteitä. Lisäksi kehitetään tehokkaampia tapoja lennon suorittamiseksi optimoimalla lentoratoja ja selvittämällä muodostelmassa lentämisen mahdollisuuksia. Nopeimpana päästövähennyskeino otetaan käyttöön uusiutuvia SAF-lentopolttoaineita (Sustainable Aviation Fuel).

kurva_ilmassaIlmailukokouksen tavoitteena oli saada aikana euroopanlaajuinen poliittinen tahto ja kansainvälisen tason sitoumukset Toulouse Declaration -julistuksella. Sen on määrä edistää kunnianhimoista pitkän aikavälin tavoitetta ilmailualan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) kokouksessa, joka on tarkoitus pitää syksyllä 2022.

Lisäksi julistus vahvistaa vaihtoehtoisten lentopolttoaineiden sisältävien ratkaisujen tärkeyttä tavoitteen saavuttamisessa. Tavoitteena on lentoliikenteen nettonollapäästöt vuoteen 2050 mennessä.

Toulouse Declarationin myötä Euroopasta tuli ensimmäinen alue maailmassa, joka on päässyt sopimukseen julkisten ja yksityisten toimijoiden kesken laajasta ilmailualan päästövähennysratkaisusta.

Julistuksen on allekirjoittanut 35 Euroopan maata ja 146 teollisuustoimijaa. Toulouse Declaration on avoin myös muille kuin kokouksen osallistujatahoille. Tukensa julistukselle ovat ilmaisseet eurooppalaisvaltioiden lisäksi myös Yhdysvallat, Kanada, Marokko ja Japani.

biopolttoaineEuroopan ilmailusektorin Destination 2050 -vastuullisuus aloitteen mukaan päästötavoiteita kohti veisi neljä pääratkaisua. Moottoriteknologian keinoin päästöistä voitaisiin leikata 37 prosenttia, uusiutuvilla lentopolttoaineilla 34 prosenttia, taloudellisin keinoin kahdeksan prosenttia ja ilmaliikenteen hallinnalla kuusi prosenttia. Kyseisen aloitteen mukaan Euroopan matkustajaliikenne kasvaisi vuosien 2018-2050 välisenä aikana vuosittain noin 1,4 prosentilla.


Toulouse Declarationille laaja tuki läpi eurooppalaistoimijoiden

Euroopan vahvat ilmailuteollisuustoimijat Airbus, ATR, Dassault Aviation, Groupe ADP, Safran ja Thales. Ne ilmoittivat jatkavansa investointeja päästövähennyksiä mahdollistavan teknologian kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi.

Tällaisia ratkaisuja ovat uuden sukupolven lentokoneet ja moottorit, uusiutuvat lentopolttoaineet ja synteettiset lentopolttoaineet sekä erilaiset yhteistyöhankkeet kuten Clean Aviation, SESAR (Single European Sky ATM Research) ja CORAC (Civil Aviation Research Council).

Ilmailuteollisuustoimijat kuitenkin huomauttivat EU-komissiolle asian tärkeydestä ja erityisesti sen maailmanlaajuisesta käyttöönottamisesta. EU-komission tulisikin luoda ja ottaa käyttöön tarvittavat toimet tasapuolisen toimintaympäristön takaamiseksi.

TankkausNesteMyLentoyhtiöistä mm. Air France-KLM, IAG ja Easyjet ovat ilmaisseet vahvan tukensa julistukselle. Lentoyhtiöitä edustava kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA ei ole vielä julkistanut lausuntoaan.

Polttoainetoimittajista mukana olivat TotalEnergies, Shell, Suez ja suomalainen Neste. 

Myös 250 eurooppalaista lentoasemaa edustava ACI Europe on ilmoittanut tukevansa julistusta. Mukana on Suomen lentokenttäyhtiö Finavia.

TOULOUSE DECLARATION

Declaration on future sustainability and decarbonisation of Aviation
1. Recognising the essential role of aviation in ensuring and improving regional and global multimodal connectivity for Europe and the rest ofthe world, notably for regionsparticularly reliant on air transport, as a driver for socio-economic development andcohesion;


2. Recognising the need for immediate and adequate actionto support and incentivise the decarbonisation of aviation, especially in the light of the Paris Agreement and the Intergovernmental Panel on Climate Change 6th assessment report, of the EU climate commitments for 2030 and 2050 and the Fit for 55 package of proposals as well as ofsimilar commitments and initiatives from non-EU states;


3. [Re]affirming the commitments set out in the Declaration of the International Aviation Climate Ambition Coalition agreed at COP 26;
4. Emphasising that the decarbonisation of aviation is acomplex challenge, which should be addressed by implementing a range of different measures and accompanied across the aviation eco-system by partnerships such as Joint Undertakings and Alliances setup at the EU and global level, adequate policy frameworks and effective incentives, such as those referred to in the European Sustainable and Smart Mobility Strategy;

5. Recognising that aspirational environmental and climate goals at international levelmust be supported by effective and accountable measures not only worldwide, butequally complemented at national and regional level, and milestones leading to theachievement of the goals;


6. Taking account of the ever changing global landscape and currentsituation of thesector severely affected by the pandemic and recovering from the COVID-19 crisis to build resilience and sustainability for the future and to ensure the aviation sector’s competitive position;


7. Emphasising that in addition to decarbonisation, the non-CO2 impacts of aviation need to be addressed based on on-going research and recognising that many CO2 reduction measures in aviation also reduce non-CO2 impacts;


8. Emphasising the importance of also fostering the social sustainability of airtransport and of addressing it at the same time as environmentaland economic sustainability of air transport;

9. Emphasising the importance of international cooperation in ICAO to ensure a globa llevel playing field and in this respect considering thatthe 41st ICAO Assembly in 2022 should adopt an ambitious long-term aspirationalgoal for carbon emissions from international aviation in line with the temperature goals of the Paris Agreement;

10. Taking into account the growing expectations of civil society for the decarbonisation of transportation, in particular aviation, as part of an optimised mix of transport modes;


11. Recognising the commitments of European and world wide aviation industry to sustainability and net zero carbon emissions by 2050, such as those expressed in the Aviation Round Table Report on the Recovery of European Aviation of November2020, and the Destination2050 and Waypoint2050 roadmaps by European and global industry respectively; The [public and private aviation stakeholders] declare that they:


A. Strive to ensure environmentally, socially and economically sustainable and inclusive connectivity in Europe and worldwide.

B. Reaffirm their commitment to the decarbonisation of aviation by 2050.


C.Support a basket of measures with effective and ambitious interim milestones, to accelerate the transition of both the European as well as the international aviation sector to reach net zero carbon emissions by 2050, such as aircraft technology improvement, improvements in operations, the use of sustainable aviation fuels, market-based measures, carbonpricing, financial incentives, and support to foster environmental and climate innovation in the sector,a number of which are addressed in the Fit for 55 package.


D. Acknowledge the social dimension of the transition towards sustainable aviation and the importance of fostering social sustainability and just transition, including through adequate social dialogue conducted at all stages, as well asreskilling and upskilling of workers.

E. Welcome initiatives for a regular and constructive dialogue, in Europe and worldwide, on the decarbonisation of aviation between authorities, industry and civil society.


F. Call upon all partners worldwide to worktogether towards the adoption at the 41st ICAO Assembly of an ambitious long-term aspirational goal (LTAG) for international aviationof net zero carbon emissions by 2050.


G. Invite other countries and international organisations to join this declaration, engage in the development of sectoral roadmaps, and work together towards sustainability and decarbonisation of aviation worldwide
.