Uuden Alitalian laivasto aiotaan puolittaa - yhtiöön jäisi 4500 työntekijää

Alitalia Airbus A320Italian valtion omistamaa lentoyhtiö Alitaliaa pyritään jälleen uudistamaan. Suunnitelmien mukaan lentoyhtiön laivaston koko puolittuisi ja sen palvelukseen jäisi noin 4500 työntekijää. Uutta rahaa Alitaliaan tuotaisiin yli miljardi euroa. Vuosikausia tappiota tehnyt Alitalia on ollut konkurssimenettelyn piirissä vuodesta 2017 lähtien.

La Repubblican mukaan uudistuneen Alitalian laivastoon jäisi noin 45 lentokonetta ja 4500 työntekijää. Uudesta lentoyhtiöstä on puhuttu nimellä ITA. Lisäksi lentoyhtiöön pyritään tuomaan uutta rahaa yli miljardi euroa.

Uuden rahan tuominen Alitaliaan vaatisi EU-komission hyväksynnän. Viimeksi Alitalia on saanut Italialta noin 73 miljoonaa euroa vuonna 2020 EU:n valtionapusääntöjen mukaisesti.

Ennen koronaviruspandemiaa Alitalian laivastossa oli noin 90 lentokonetta ja vuonna 2018 Alitalialla oli reilut 12 000 työntekijää.

Vuonna 1946 perustettu Alitalia kuljetti vuonna 2019 noin 21,3 miljoonaa matkustajaa. Yhtiön verkostossa oli tuolloin 81 kohdetta, joista 24 oli kotimaassa ja 57 kohteista oli kansainvälisiä. Viikottaisia lentoja Alitalia lensi vielä tuolloin noin 3600. Alitalia kuuluu SkyTeam-lentoyhtiöallianssiin.

La Repubblica: Alitalia, via al rilancio ma in versione ridotta: avrà solo 45 aerei

Lue myös: