Valtio vetäytyy Helsinki-Malmin lentoasemalta 2016

Malmin-lentoasema-ilmastaValtio vetäytyy toimintoineen Helsinki-Malmin lentoasemalta syyskuussa 2016. Alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön viimeistään 1.1.2017. Helsingin kaupunki on suunnitellut ottavansa Helsinki-Malmin lentoaseman alueen asuntotuotantokäyttöön viimeistään 2020-luvun alussa.

Hallitus teki päätöksen toimintojen lakkauttamisesta Helsinki-Malmin lentoasemalla maaliskuussa 2014 sopiessaan budjettikehyksistä ja julkisen talouden suunnitelmasta.

Valtion ja Helsingin seudun kunnat pääsivät elokuussa 2014 sopimukseen suurten infrahankkeiden tukemisesta ja asumisen edistämisestä. Neuvottelutulokseen kirjattiin, että valtio lopettaa toimintonsa Malmin lentoasemalla vuoden 2016 mutta viimeistään vuoden 2020 loppuun mennessä, jonka jälkeen alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön.

Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut hallituksen tekemää päätöstä ja selvittänyt Helsinki-Malmin käyttäjäryhmien toiminnan jatkumista ja sijoittumista.

Rajavartiolaitoksen tukikohta siirtyy Helsinki-Vantaalle syksyllä 2016.

Koulutusyritykset siirtyvät arvion mukaan pois Helsinki-Malmilta syyskuussa 2016 ja hakeutuvat niille kentille, joiden olosuhteet ja asiakasvirrat mahdollistavat liiketoiminnan.


Lentoaseman alueelle suunnitellaan asuinalue

helsinki_malmi_klauswesaLentoaseman toiminnasta vastaava Finavia päättää Helsinki-Malmilla Helsingin kaupungin kanssa tekemänsä käyttöoikeussopimukset. Kaupungin tarkoituksena on myös ostaa Finavian Malmilla omistamat maa-alueet ja alueella sijaitsevat valtion rakennukset.

Kaupungin, Finavian ja valtion valmistelemien kauppojen arvo on yhteensä 12 miljoonaa euroa. Noin 18 hehtaarin maa- ja kiinteistökaupat vaativat vielä Helsingin kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksynnän. Sitä ennen asiaa käsittelee kiinteistölautakunta torstaina 30. lokakuuta.

Helsingin kaupungin alustavan arvion mukaan Malmin lentokentän alueelle on mahdollista kaavoittaa asuntoja noin 25 000 asukkaalle. Työpaikkoja sinne tulisi 2000–3000.

Lue myös: