YLE: Hallituksen kehysriihestä lopetuspäätös Helsinki-Malmin lentoasemalle?

malmi75_malminlentoasemanystavatHallitus on kehysriihessään todennäköisesti päätymässä periaateratkaisuun, jossa Helsinki-Malmin lentoaseman toiminta päättyisi ja alue siirrettäisiin asuntorakentamiseen, kertoo YLE Uutiset saamiensa tietojen perusteella. Ajankohta olisi ilmeisesti 2020-luvulla. Asiasta ei kuitenkaan ole vielä varmuutta, koska hallituspuolueiden neuvottelut jatkuvat edelleen.

Tiistai-iltana Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ilmoitti kehysriihen perusteella, ettei puolue ei voi hyväksyä sen päätöksiä ja jättää hallituksen. Siten myös vahvasti Malmin lentotoiminnan lopettamisen puolesta kantaa ottanut liikenneministeri Merja Kyllönen eroaa tehtävästään. Miten tämä vaikuttaa tilanteeseen, jää nähtäväksi.

Helsinki-Malmin kohtalosta on väännetty kättä kirjaimellisesti vuosikymmeniä. Rakentamisen kannattajat ovat onnistuneesti leimanneet yleishyödyllisen lentoaseman vain harvojen harrastajien leikkikentäksi. Lukuisat ilmailualan yrittäjät ja laaja ammattilentäjien koulutustoiminta on tarkoituksellisesti unohdettu, samaten Rajavartiolaitoksen pelastushelikopterien tukikohta.

1930-luvulla rakennetulla ja edelleen toimivalla lentoasemalla on myös historiallista arvoa. Lisäksi alueen ympäristö tarjoaa lähiliikuntamahdollisuuksia ja kokonaisuudella on myös luontoarvoja.

Jos hallitus nyt tekee YLE:n tietojen mukaisen ratkaisun kentän toiminnan päättymisestä, asia etenee Helsingissä kaavoitusmenettelyyn. Rakentaminen voisi alkaa 2020-luvulla.

YLE:n uutinen

YLE Helsinki: Yleiskaavapäällikkö: Malmin lentokenttä sopii hyvin asuinrakentamiselle

Lue myös: