Ilmavoimien Hornet-hävittäjien seuraajien määrästä kiistellään - mutta mistä tuli luku 64 konetta

HN_pari_frisianflag_IlmavoimatIlmavoimien Hornet-hävittäjät 2020-luvulla korvaava strateginen HX-hanke otti tammikuun lopussa merkittävän askelen kun valmistajien alustavat tarjoukset saapuivat. Julkisuudessa nousi esiin kysymys ostetaanko 64 hävittäjää vai riittäisikö vähemmän? Mutta miksi juuri 64? Vastausta voi etsiä neljännesvuosisadan takaa DX-hankkeesta.

Ilmavoimilla on nykyisin 62 Boeing (McDonnell Douglas) F/A-18C/D -monitoimihävittäjää. Alunperin hankittiin 64 konetta, joista kaksi on menetetty vuosien varrella. Onnettomuuksien määrää voi sotilaslentotoiminnassa pitää pienenä ottaen huomioon pitkän käyttöajan.

Nykyisin Ilmavoimien tukikohdat, henkilöstö, koulutus- ja huoltojärjestelmät sekä kaikki muutkin resurssit on mitoitettu juuri näille 64 taistelukoneelle. Siksi luku on hyvä lähtökohta myös HX-hankinnalle.

HX_konemaara_1Ilmavoimat - tai oikeastaan Puolustusvoimien logistiikkalaitos - ei ole ostamassa hävittäjäkoneita vaan Hornetien myötä poistuvan suorituskyvyn korvaavaa järjestelmäkokonaisuutta.

Samaan tulokseen voisi ehdokkaiden erilaisten suorituskykyjen mukaisesti päästä myös erilaisilla konemäärillä. Silti Ilmavoimien mukaan kahden toimintasuunnan operaatioihin (etelä / pohjoinen) vaaditaan vähintään 60 hävittäjää. Mihinkään tiettyyn konemäärään ei kuitenkaan silti haluta vielä hirttäytyä.

Niinpä eri valmistajien nyt saapuneissa tarjouksista saattaa löytyä varsin erilaisia näkemyksiä siitä, millaisilla ilma-alus ja asejärjestelmä -yhdistelmillä Suomen vaatima suorituskyky saavutetaan. Saab on jo kertonut tarjoavansa 52 yksipaikkaista JAS 39 E Gripen ja 12 kaksipaikkasta JAS 39 F -konetta.

Joka tapauksena HX-hankkeessa on perimmäisenä tavoitteena tuottaa sellainen viholliselle tappioita tuottava ilmapuolustuskyky, joka toimii jo rauhan aikana aitona pidäkkeenä maahamme hyökkäämiselle.

Ei kuitenkaan riitä että hankittava konetyyppi kykenee tuottamaan vastustajalle tappioita. Hävittäjän on myös kyettävä palaamaan tukikohtaan uudelleen tankattavaksi ja aseistettavaksi kalliisti koulutettu ohjaaja mukanaan.

Oli tyyppi mikä tahansa, sotilaskoneista on aina eri tason huolloissa 20-30 prosenttia. Jos hankitaan esimerkiksi julkisuudessa esitetyt vain 47 konetta, päivittäisessä käytössä olisi silloin noin 30 hävittäjää (toki karkea arvio, konetyyppien käytettävyysprosentit vaihtelevat).

Yllä ja alla olevissa kuvissa on Puolustusministeriön tiedotustilaisuudessa 29. tammikuuta esitettyjä havainnekuvia eri konemäärien käyttömahdollisuuksista. Maanpuolustuksen kannalta enemmän on toki aina parempi. Onpa puolustusministeri Jussi Niinistö väläyttänyt optimimääräksi jopa 100 hävittäjää.

HX_konemaara_2Lisäksi Ilmavoimien konelaivastossa pitää tulevaisuudessakin olla varaa rauhan ajan lentämisessä tapahtuviin vaurioihin ja täystuhoihin vuoteen 2060 jatkuvan käytön aikana.

Valitettavasti sellaisiakin saattaa olla odotettavissa, vaikka nykykoneiden turvallisuus onkin parantunut huimasti. Oma lukunsa ovat sitten menetykset sodan ajan toiminnassa niin maassa kuin ilmassa.

HX-hankinnan konemäärä herättää joka tapauksessa poliittisia intohimoja. Onhan hintahaarukan ylärajaksi määritelty jopa 10 miljardia euroa. Siksi lienee syytä muistella, miten viimeksi toimittiin kun Horneteja ostettiin nykyisin onnistuneella pidetyllä kaupalla.

1990-luvulla leikattiin hävittäjien määrää - saatiin enemmän suorituskykyä

Kun Ilmavoimat 90-luvun alussa etsi korvaajaa ikääntyvälle MiG-21BIS (kuvassa alla) ja Saab 35 Draken -kalustolleen, tavoitteena oli ostaa 60 uutta torjuntahävittäjää (tämä määrä taistelukoneita oli kirjattu myös Pariisin rauhansopimuksessa).

Lisäksi oli linjattu, että kaksipaikkaisia harjoitushävittäjiä tarvitaan seitsemän eli DX-hankinnan koneiden kokonaismäärä oli 67.

F100_Mig21Enimmillään vuonna 1986 käytössä oli 36 Draken- ja 24 MiG-21BIS-hävittäjää. Siten ensilinjan taistelukoneita oli tarkasteluajankohdasta riippuen juuri noin 60. Lisäksi oli yhteensä yhdeksän kaksipaikkaista harjoitushävittäjää ja lisäksi kuusi MiG-konetta oli modifioitu tiedusteluversioiksi.

Ilmavoimien ns. DX-hankkeeseen oli valittu vertailtavaksi neljä hävittäjää: General Dynamics (nykyisin Lockheed Martin) F-16A/B Fighting Falcon, Dassault Mirage 2000-5, Saab JAS 39 A/B Gripen ja Mikojan-Gurevits MiG-29. Avauskirjeet valmistajia edustaville tahoille lähetettiin vuonna 1989.

Tavoitteena oli hankkia yksimoottorinen kevyt torjuntahävittäjä. Kaksimoottorinen F/A-18 Hornet tuli mustana hevosena mukaan kesken valintaprosessin vuonna 1991. Sitä oli meillä aiemmin pidetty suorituskykyisenä mutta liian kalliina ja raskaanakin konetyyppinä, joten sitä ei otettu mukaan vertailuun.

McDonnell Douglas oli kuitenkin tehnyt kovasti työtä saadakseen koneensa mukaan DX-hankkeeseen. Finnairin kalusto koostui tuolloin miltei pelkästään amerikkalaisvalmistajan MD-sarjojen matkustajakoneista, joten heillä oli runsaasti kokemusta toiminnasta Suomessa.

f16net_idfHornetin tulo mukaan ilmeisesti aiheutti myös sen, että General Dynamics lopulta tarjosikin Suomelle A/B:n sijasta uudempaa digitaalista F-16C/D-versiota hävittäjästään.

Kun hävittäjävalinta 6. toukokuuta 1992 julkistettiin medialle Valtioneuvoston juhlahuoneistossa, yllätys oli suuri kun valituksi tuli F/A-18 Hornet, kaksimoottorinen monitoimikone. Yleisenä ennakkosuosikkina oli ollut halvimpana vaihtoehtona pidetty F-16.

Perusteet valinnalle löytyvät Valtioneuvostolle 1992 jaetusta aiemmin salaisesta muistiosta. Askettäin kuollut toimittaja Olli Ainola hankki sen luettavakseen kun 25 vuoden salausaika oli päättynyt kesäkuussa 2017. Hän kertoi Ilmavoimien tekemän evaluoinnin perustuvista arvioista Iltalehden jutussaan.

Ministereille esitetyn dokumentin mukaan Venäjän tarjoama MiG-29 oli kallein ehdokas ja se ei muutenkaan täyttänyt Ilmavoimien vaatimuksia. Lisäksi kahden hävittäjätyypin mallista (toinen idästä ja toinen lännestä) oli luovuttu jo valintaprosessin aikana.

Ruotsalainen Gripen oli tuolloin vielä keskeneräinen ja siihen arvioitiin liittyvän prototyyppivaiheen takia riskejä. Mirage 2000 täytti suorituskykyvaatimukset mutta sen ranskalaista huoltojärjestelmää pidettiin Suomelle vaikeana ja käyttäjäkuntaa pienenä.

Ennakkosuosikki F-16 ei halvimmasta hinnastaan huolimatta täyttänyt kaikilta osin Ilmavoimien vaatimuksia eivätkä valmistajan tarjoamat suomalaisen lentokoneteollisuuden osallistumismahdollisuudet tyydyttäneet.

Yksi asia meni tuolloin evaluoinnissa pieleen: F-16-valmistuksen arvioitiin olevan loppumassa. Kone on kuitenkin edelleen tuotannossa ja edelleen mukana tarjouskilpailuissa merkittävästi parannettuna versiona.

Hornetin tuotanto sen sijaan ei jatkunut arvioiden mukaan ja konetyyppi poistui helmikuun 2019 alussa lopullisesti US Navyn vahvuudesta. Muualla kuten merijalkaväen käytössä se toki jatkaa palvelusta.

Joka tapauksessa F/A-18C/D Hornet tuli 1992 valituksi modernina ja kehittämispotentiaalia omaavana koneena. Tyyppi todettiin tuolloin toimintamatkaltaan ja -ajaltaan sekä ohjuskuormaltaan kilpailijoita paremmaksi.

Hornet oli kuitenkin kallis muihin verrattaessa. Se saatiin mahtumaan käytettävissä olevaan 9,5 miljardin markan tilausvaltuuteen leikkaamalla hankittavien hävittäjien määrää kolmella.

HN_ilmatankkaus_1Lopullinen Suomen tilaus käsitti siten 57 kappaletta F/A-18C-hävittäjiä ja seitsemän kaksipaikkaista F/A-18D-konetta (molemmat versiot ilmatankkauskuvassa oikealla).

Siten saatiin juuri nuo nykyisin esillä olevat 64 konetta. Itse asiassa kaksipaikkaisten osuus olisi jälkiviisauden perusteella voinut olla suurempikin.

Lisäksi Horneteista tehtiin meillä kevyemmin varustettuna pelkkiä torjuntahävittäjiä tyyppimerkinnällä F-18 (F/A = Fighter / Attack) ilman Yhdysvaltojen merivoimien ja merijalkaväen koneiden ilmasta-maahan -kykyä.

Erona MiG- ja Draken-aikaan oli kuitenkin se, että myös kaksipaikkaiset Hornetit ovat täysiverisiä taistelukoneita toisin kuin Ilmavoimien käyttämät MiG- ja Draken-tuplat. Niinpä Ilmavoimat ei saanut ainoastaan merkittävää suorituskykylisää aiempia selvästi paremman konetyypin myötä mutta myös 64 torjuntahävittäjää alunperin tilauksessa olleiden 60:n sijasta.

Nykyisin Hornet-hankintaa pidetään meillä syystäkin menestystarinana. Kahdella MLU-päivityksellä (Mid-Life Update) HN-hävittäjämme ovat edelleen nykypäivän vaatimuksia vastaavia. Nyt niillä on myös ilmasta-maahan -kyky ja samalla tyyppimerkintäkin on vaihdettu alkuperäiseen F/A-18-muotoon. Teksti: Tero Tuominen. Kuvat: Miikka Hult, Ilmavoimat ja Israeli Defence Forces.

Artikkeli päivittynyt 11.2: tarkennettu MG- ja DK-koneiden määriä.

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta:

Paras hävittäjä Suomelle -kirja ei paljasta mikä se on - mutta kertoo HX-hankkeesta poikkeuksellisen paljon