Ilmailutoimittajien yhdistys jakoi Follow Me ja Vuoden juttu -palkinnot

AWF_Lawton_VanhalaIlmailutoimittajien yhdistys jakoi perinteisen Follow Me -palkinnon Suomen Ilmailumuseolla. Tilaisuudessa jaettiin ensi kertaa myös Vuoden juttu -palkinto. Vuoden 2014 Follow Me myönnettiin espoolaiselle Phillip "Phil" Lawtonille ja hänen Hawker Hurricane -projektilleen. Vuoden juttu -palkinto luovutettiin Tekniikan Maailmaa avustavalle Pietari Vanhalalle.

Ilmailutoimittajien yhdistys myönsi vuoden 2014 Follow Me -palkinnon espoolaiselle Phillip Lawtonille, jonka Hawker Hurricane -projekti valmistui tänä vuonna. Kyseessä on harrasteilmailun synkän vuoden 2014 kirkkain valopilkahdus. Lawton teki museokoneestaan lentävän, toisin kuin maassamme yleensä on ollut tapana.

AWF_Follow_Me_palkinto_2014_Phillip_LawtonPhil Lawton maalautti Hurricanen Suomen Ilmavoimien sodanajan maalauskaavioon ja lensi koneensa viime kesänä Suomeen, jossa se ehti esiintyä kahdessa lentonäytöksessä, Oulussa ja Malmilla.

Hurricane sai erittäin runsaasti julkisuutta. Moni sellainenkin, joka ilmailua tai ilmailun historiaa ei seuraa kovin tarkasti, oivalsi että nyt on kyse tavanomaista merkittävämmästä tapahtumasta.

Hurricanen tie hylätystä romukasasta lentäväksi, pieteetillä entisöidyksi museokoneeksi on ollut pitkä ja hankala. Phil Lawton on joutunut haalimaan osia koneeseensa milloin mistäkin, aina Ebay -nettikauppaa myöten.

Jotkut osista on tehty uustuotantona alkuperäisten piirustusten mukaan ja joskus käyttökelvottomista alkuperäisosista vinkkejä etsien. Lawton ei kuitenkaan ole antanut periksi. Hurricane-projekti kesti nejätoista vuotta, eikä se sujunut ilman yllätyksiä ja takaiskuja.

Hurricane_MalmilPhil Lawton oli kiistaton valinta tämän vuoden Follow Me -tunnustuksen saajaksi. Philin lisäksi kiitokset ansaitsee myös hänen vaimonsa Jaana, joka on päästänyt miehensä tiski- ja imurointivuorosta hyvän harrastuksien pariin.

Ilmailutoimittajien yhdistyksen tunnustuspalkinto on nimetty lentokentilllä koneita ohjaavien Follow Me -autojen mukaan. Sitä on jaettu vuodesta 1992 lähtien alan viestinnän parissa toimijoille.

Follow Me myönnetään journalismiin ja ilmailuun liittyvistä onnistumisista - sellaisista, jotka ovat seuraamisen arvoisia. Kyseessä on alansa merkittävin vuosittainen tunnustus.

Vuoden juttu Pietari Vanhalan käsialaa

Ilmailutoimittajat ry jakoi perjantain tilaisuudessa myös ensimmäisen Vuoden juttu -tunnustuksensa. Korkeatasoisen kilpailun voittajaksi valittiin Pietari Vanhalan Tekniikan Maailma -lehdessä 1/2014 ilmestynyt artikkeli Petollinen vedenpinta.

AWF_Vuoden_juttu_palkinto_2014_Pietari_Vanhala”Vanhalan juttu käsittelee syvällisesti ja monipuolisesti vaikeaa ajankohtaista aihetta, Suomessa sattuneita lukuisia pienkoneturmia. Artikkeli ruotii poikkeuksellisen ansiokkaasti tapahtumien kulkua, syitä ja selityksiä ilman sensaatiohakuisuutta, syyttämättä tai syyllistämättä osapuolia”, palkintoraadin puheenjohtaja, Ilmailutoimittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Nina Broström perustelee valintaa.

Artikkelissa Vanhala hahmottaa tarkemmin onnettomuuksien olosuhteita ja taustoja kolmen esimerkkitapauksen, Vehmersalmella kesällä 2013 tapahtuneen kellukekoneen turman, Oriveden ultrakevyen vesikoneen kaatumisen sekä Utsjoella tapahtuneen ultrakevyen pyöräkellukekoneen onnettomuuksien kautta.

Onnettomuuksien syiden ohella Vanhalan artikkeli virittää aiheellista keskustelua kevyiden lentokoneiden turvallisuudesta sekä harrastuspiirien asenteista.

”Raati katsoi artikkelin ansioksi myös sen, että Vanhalan perusteellinen juttu ilmestyi lehdessä kuusi viikkoa ennen Vehmersalmen onnettomuuden virallista tutkimusraporttia”, Broström sanoo.

Lisäksi Ilmailutoimittajien hallituksesta koostunut valintaraati jakoi kilpailussa kolme kunniamainintaa. Ne saivat Jorma Aula Matkalehdessä (03/2014) ilmestyneestä jutustaan Miksi lentoyhtiö syrjii kotimaataan, Timo Turkula Moottori-lehdessä (06/2014) olleesta jutustaan Lentäminen on yhä turvallisinta sekä Petri Munukka Moottori-lehden (10/2014) artikkelista Bussikuskin unelma.

Ilmailutoimittajien Vuoden juttu -palkinto on kollegoiden kunnianosoitus hyvästä ammattityöstä. Ensimmäistä kertaa käyty kisa oli avoin kaikille yhdistyksen jäsenille.

Osallistuneet jutut oli julkaistu edeltäneen kalenterivuoden (1. lokakuuta 2013 - 31. lokakuuta 2014) aikana Suomessa toimivassa mediassa. Vuoden juttu -tunnustus jaetaan myös vuonna 2015.


Yli 50-vuotias Ilmailutoimittajat ry

Ilmailutoimittajat ry. on vuonna 1963 perustettu yhdistys, jonka päämääränä on ylläpitää ja kehittää jäsenistön alan osaamista sekä asiantuntemusta journalismin näkökulmasta. Yhdistys seuraa laaja-alaisesti niin siviili- kuin sotilasilmailua, alan liiketoimintaa, hallintoa, turvallisuuskehitystä ja ympäristöasioita eri foorumeilla sekä kotimaassa että ulkomailla.

Yhdistykseen kuuluu noin sata jäsentä ympäri Suomea. Jäsenyys edellyttää vahvaa kytkentää sekä journalismiin että ilmailuun. Jäsenistössä on suomalaisten lehtien ja sähköisten medioiden toimittajia, freelancereita, ilmailualan kirjailijoita, valokuvaajia sekä alan harrastuslehtien tekijöitä.

Ilmailutoimittajien yhdistyksen puheenjohtajana toimii Kauppalehden toimittaja Nina Broström.

Ilmailutoimittajat ry:n nettisivuilla mm. lista aiemmista Follow Me -vastaanottajista. Ilmailutoimittajat.fi

Ilmailutoimittajat Twitterissä: @ilmatoim

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja Hurricanesta: