BRTE 20 on Naton järjestämä ja Latvian isännöimä. Sen lentotoiminta toteutetaan Viron, Latvian ja Liettuan ilmatilan lisäksi kansainvälisessä ilmatilassa. Naton toimesta BRTE-tapahtumia on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2008 alkaen. Tapahtumaa isännöi vuorollaan joko Viro, Latvia tai Liettua. Kesäkuussa järjestettävän BRTE 21:n isäntämaana toimii Viro. Suomi liittyi harjoituskokoonpanoon ensimmäisen kerran vuonna 2012 ja on sen jälkeen ollut mukana 2-3 BRTE-tapahtumassa vuosittain. Suomen Hornetit lähtevät lentotehtäviinsä Karjalan lennostosta Rissalasta. Koneet käyvät lentokierrosten välillä laskussa Viron Ämarin tukikohdassa ja palaavat illaksi takaisin Kuopioon.
Koulutustapahtumaan osallistuu joukkoja Italiasta, Puolasta, Espanjasta, Belgiasta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Norjasta sekä Yhdysvalloista. Suomen lisäksi Naton PfP-rauhankumppaneista mukana on Ruotsi. BRTE 20 toteutetaan "In the Spirit of PfP" -koulutustapahtumana. Suomeen ei ole suunniteltu ulkomaisten henkilöiden vierailuja tapahtumaan liittyen.
|
|||