Vaikka useimmat sitä eivät nykyisin muista, Kaivopuisto ja Helsingin edustan merialue on aidosti ilmailuhistoriallinen ympäristö. Suomalainen kaupallinen lentoliikenne nousi siivilleen Helsingin Katajanokalta Aeron operoimana. Valtion Lentokonetehdas puolestaan toimi aluksi Suomenlinnassa. Alue on myös tunnettu tapahtumapaikka, jossa on järjestetty lentonäytöksiä jo 1920-luvulla. Suuria ilmailutapahtumia nähtiin vielä 50- ja 60-luvuilla. Suomi 100 -juhlavuoden Kaivopuiston lentonäytöksen järjestäjä on Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitseva Suomen Ilmailumuseo.
”Samalla haluamme pitää myös omaa toimintaamme esillä oman tulevan museorakennushankkeen takia”, avaa Kyyrönen Ilmailumuseon tulevia suunnitelmia. ”Maailmalla ilmailumuseot järjestävät vastaavia näytöksiä mutta Suomessa ei ole aiemmin tehty vastaavaa. Näytös on koko Suomen paraatipaikalla ja vielä maamme 100-vuotisjuhlissa. Kaivopuiston saavutettavuus on helppoa suurelle yleisölle, kun massiivisia parkkipaikkajärjestelyjä ei tarvita”, kertoo Kyyrönen. ”Elokuussa 2016 avautui tilaisuus tapahtuman järjestämiseksi, kun mahdollinen esiintyjäkaarti selvisi. Alunperin suunnitelmissa oli pienempiä ilmailutapahtumia mutta tartuimme tähän suurempaan suunnitelmaan. Se on nyt osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa”. ”Ulkomaiset toimijat löysivät tapahtuman Valtioneuvoston Suomi 100 -hankkeiden kautta ja kiinnostuksen kasvoi vauhdilla johtaen tähän suurtapahtuman”, taustoittaa Kyyrönen. Museojohtaja Kyyrösen mukaan hankkeeseen käytetään kuusinumeroinen summa rahaa. Yleinen kiinnostus tapahtumaa kohtaan on kasvanut sitä mukaa, kun mukaan on tullut nimekkäämpiä osallistujia.
Sään rajoitukset ovatkin enemmän ihmisten mielissä, kuin haittana itse lentotoiminnalle. Tämä nähtiin kesällä 2016 Kuopion lentonäytöksessä. Sää oli sateinen mutta näytösohjelma lennettiin lähes kokonaisuudessaan. Ilmailumuseon kannalta sää ei ole kustannuskriittinen elementti, sillä tapahtuma on rahoitettu yhteistyökumppaneiden kanssa. Näytöksen tavoitteena on olla Suomi 100 -juhlavuoden suurin yksittäinen yleisötapahtuma. Odotuksissa on jopa 100 000 katsojaa Helsingin rannoille ja alueen ympäristössä. Lisäksi lentonäytöksen pystyliikkeet näkyvät huomattavan kauas tapahtuma-alueen ulkopuolellekin. Eteläisten kaupunginosayhdistysten vastaanotto tapahtumalle on näytösorganisaation mukaan ollut positiivinen. Lentonäytöksen palaaminen Kaivopuistoon nähdään hyvänä asiana. Helsingin Seudun Liikenne HSL on myös ollut mukana keskusteluissa lentonäytösorganisaation kanssa. Perjantaiksi on luvassa normaalia enemmän julkista liikennettä. Pysäköintipaikkoja ei Helsingin niemen eteläkärjestä kannata etsiä.
”Kyseessä ei ole mikään tavanomainen autonäyttely rannalla”, vakuuttaa Kyyrönen. Ilmassa nähdään lentokalustoa historiasta ja nykypäivästä sekä tulevaisuuden vaihtoehtoja. Kaikkiaan nähtävillä on kolmisenkymmentä ilma-alusta eli helikopteria tai lentokonetta. Vuoden 2017 lentonäytöksen pääesiintyjä Royal Air Forcen Red Arrows tulee Suomeen jo kuudetta kertaa. Edellisen kerran ryhmä nähtiin Suomessa Kauhavan Lentäjien Juhannuksessa vuonna 2006. Red Arrows lensi Kaivopuiston yllä viimeksi vuonna 1970. Toinen näytöksen vetonauloista on Finnairin Airbus A350-900 XWB -laajarunkokone, joka lentää todella matalalla näytösyleisön edessä vain noin 300 metrissä. Sen ohella lentoyhtiön historiaa esittelee taivaalla myös Aeron entinen Douglas DC-3 -kone.
Myös Boeingin F/A-18 E/F Super Hornetit lentävät mahdollisesti useamman koneen esityksen. Kolmas taivaalla nähtävä hävittäjävaihtoehto on BAE Systemsin edustaman Eurofighter Typhoonin sooloesitys. Suomen Ilmavoimat on mukana Midnight Hawks -osastotaitolentoryhmällä ja McDonnel Douglas (Boeing) F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän sooloesityksellä. Ilmavoimien historiallisesta osuudesta vastaavat VL Viima -koulukoneen, kahden Fouga Magisterin sekä Saab 35 Draken -suihkuhävittäjän lennot.
Potkurikoneet, kevytilmailu ja helikopterit operoivat Malmin lentokentältä Kaivopuistoon kello 16-18. Suihkukoneet tukeutuvat Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta nousee myös Finnairin Airbus A350-900 XWB -laajakone sekä Norran ATR-72-500 -potkuriturbiinikone. Esitysjärjestystä ei ole vielä toistaiseksi lyöty lukkoon ja siihen vaikuttaa vielä moni asia. ”Mielestäni mainio viimeinen esiintyjä olisi Midnight Hawks ja taustalla soiva Finlandia”, mietiskeli kokenut lentonäytösjohtaja Perttu Karivalo.
Eteläisen Helsingin ylle muodostetaan lentonäytöksen tarpeisiin ilmailun rajoitusalue eli ns. R-alue. Sen rajojen sisäpuolella ei ole luvallista suorittaa minkäänlaista ilmailua, joka ei ole näytösorganisaation hyväksymää toimintaa. Kyseessä on siis myös ns. ”no drone zone” eli rajoitusalue, joka kieltää miehittämättömän ilmailun eli pienten kamerakoptereiden käytön. Lentonäytösesitykset noudattavat asetettua näytöslinjaa, joka takaa mm. turvaetäisyydet. Kaivopuiston lentonäytöksen näytöslinja kulkee rannan tuntumassa Kruunuvuorenselältä Harakansaaren yli aina Pihlajasaaren edustalle. Näytöslinjalla on pituutta noin kolme kilometriä ja leveyttä 460 metriä. Näytöslinjan ympärillä on myös omat suoja-alueet.
Lisäksi Pihlajasaaren ja Suomenlinnan välinen alue on parin kilometrin matkalta näytöslinjan suoja-aluetta, jossa veneilijät eivät saa ankkuroitua tai muutoin pysähtyä. Veneliikenne on siis suoja-alueella kuitenkin sallittua mutta sitä tullaan rajoittamaan jos tilanne niin vaatii. Suuremmat risteilyalukset ohjataan tapahtuman ajaksi eri reiteille. Luvassa on erilllinen kartta veneilijöille ja asiasta tiedotetaan aktiivisesti. Näytösjärjestäjä on varannut veneilijöille myös omat katsomoalueet merelle.
Talkootoiminta näyttää edelleen kiinnostavan, sillä näytösjärjestelyihin on saatu haalittua merkittävä määrä vapaaehtoisia. Mukaan otetaan lisää väkeä edelleen. Tapahtumajärjestelyissä on mukana myös merkittävä määrä eri alojen ammattilaisia kuten myös palo- ja poliisiviranomaisia. Turvallisuus ilmassa merellä ja maassa on suurtapahtumien tärkeimpiä osa-alueita. Kaivopuiston lentonäytöksen pääyhteistyökumppanit ovat Finavia ja Vantaan kaupunki. Muut yhteistyökumppanit ovat Finnair, BAE Systems, Boeing, Lockheed Martin, Saab, Rafale International, Helsingin kaupunki, Hernesaaren Ranta, SEK, Suomen Ilmailuliitto ja Suomen Meripelastusseura. Lue myös aiemmat Lentoposti:fi -uutiset Kaivopuiston lentonäytöksestä:
|
|||




