Neljän maan Gripenit kohtaavat yhteisharjoituksessa Ruotsin taivaalla

lioneffort_saabSAAB JAS 39 Gripenin vienti on alkanut hiljalleen vetää. Määrät eivät ole suuria, mutta jokainen kauppa on tärkeä valmistajalle. Asiakasilmavoimia tuetaan myös monella tavoin. Ruotsissa on parhaillaan menossa Lion Effort -harjoitus, johon osallistuu Gripeneitä Ruotsista ja kolmesta ostajamaasta. Eksoottisin on Etelä-Afrikan ilmavoimat SAAF. Kaksi muuta ovat Tshekki ja Unkari.

Yhteensä Lion Effortissa Ronnebyn tukikohdassa Blekingessä on mukana 30 Gripeniä. Neljä eteläafrikkalaista hävittäjää jätettiin tehtaan luovutuksen jälkeen Ruotsiin odottamaan harjoitusta. Ne siirtolennetään uuteen kotimaahansa vasta lentojen päätyttyä.

Unkarista saapui viisi Gripeniä ja Tshekistä kolme (2 x C ja 1 x D). Jälkimmäisten mukana on myös kolme Aero L-159 -konetta. Ruotsin ilma- ja merivoimat tukevat harjoitusta eri tavoin, mm. tutkakoneella.

Lion Effort käynnistyi tiistaina 27. maaliskuuta ja se jatkuu 5. huhtikuuta asti. Isäntänä toimii F17-laivue. Henkilöstöä on mukana kaikkiaan noin 300. Ennen harjoitusta unkarilaiset kävivät ohjusammunnoissa Pohjois-Ruotsissa.

Lion Effortin aluksi ohjelmassa oli tutustumislentoja harjoitusalueeseen sekä tunnistuksia. Sitten siirryttiin 2 vs. 2 ja 4 vs. 4 -lentoihin. Päivittäin pyritään lentämään kolme kierrosta. Harjoituksen tavoitteena on siirtää tietoa Gripenin käyttömahdollisuuksista osallistuvien ilmavoimien kesken.

Myös Thaimaan ilmavoimat on hankkinut Gripeneitä ja se osallistuu Lion Effort -harjoitukseen aktiivisena tarkkailijana.

Ensimmäinen Lion Effort järjestettiin 2009 Unkarissa. Seuraava on määrä järjestää 2015 Tshekissä. Olemassa on myös suunnitelmia harjoituksesta Etelä-Afrikassa 2018._