Pobedalle lisää Boeing 737-800 -koneita

Pobeda_fleet_1Aeroflot siirtää halpalentoyhtiö Pobedan laivastoon 13 Boeing 737-800 -konetta. Kyseessä on pitkän aikavälin leasingsopimuksen siirto toiseen yhtiöön. Emoyhtiön lausunnon mukaan Pobeda on menestyvä halpalento-operaattori.

Lentokoneiden siirto hyväksyttiin 22. kesäkuuta pidetyssä Aeroflotin hallituksen kokouksessa. Pobeda on vuonna 2014 julkistettu Aeroflotin täysin omistama halpalentoyhtiö. Se on ensimmäinen menestyksekäs budjettiyhtiö Venäjällä.

Pobeda aloitti joulukuussa 2014 ja vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä se oli noussut Venäjän lentoyhtiöiden TOP10-listalle. Nykyisen kasvusuunnitelman avulla yhtiö aikoo nousta viiden suurimman venäläisyhtiön joukkoon.

Yhtiön avulla pyritään parantamaan saavutettavuutta Venäjän eri alueiden välillä. Yhtiön tavoitteena on kuljettaa vuosittain 10 miljoonaa matkustajaa, joka on määrä saavuttaa vuoteen 2018 mennessä. Kesäkuussa 2015 yhtiö oli kuljettanut kaikkiaan miljoona matkustajaa.

Pobedan laivasto koostuu 189 paikkaisista Boeing 737-800NG -koneista. Operaattori lentää jo 34 kohteeseen 11 uuden Boeingin laivastolla. Konemäärää suunnitellaan kasvatettavan 40 koneeseen ja reittiverkostossa tulee olemaan 45 kohdetta.

Lue myös: