Ylimääräisen kokouksen esityslistalla oli vain yksi asia: hallituksen täydentäminen ja sen saattaminen jälleen päätöksentekokykyiseksi. Suomen Ilmailumuseon auditoriossa järjestetyssä kokouksessa oli edustettuna 87 SIL:n jäsenyhdistystä, joilla oli käytettävissään yhteensä 5170 ääntä. Lisäksi paikalla oli neljä henkilöjäsentä, kukin yhdellä äänellä. Nämä ns. suoranaiset jäsenet ovat liiton vanhojen sääntöjen mahdollistamia ainaisjäseniä. Kaikkiaan heitä on vielä muutamia kymmeniä. Puhetta johtamaan kokouksessa valittiin viime vuosien tapaan Ulla Siimes. Hallitusehdokkaille oli tarjolla mahdollisuus esitellä itsensä etukäteen liiton nettisivuilla. Tätä oli myös hyödynnetty (linkki jutun lopussa). Kokouksessa asetettiin ehdolle hallitukseen viisi liiton jäsentä: Jarmo Rossi, Ari Hulkkonen, Mikko Tervonen, Jukka Salokannel ja Jari Katajamäki. Suoritetun vaalin jälkeen valituiksi tulivat äänimäärien mukaisessa järjestyksessä Rossi, Katajamäki, Hulkkonen ja Tervonen. Hallituksessa jatkavat edelleen puheenjohtaja Petteri Tarma sekä jäsenet Peter Tähtinen ja Sakari Korpela. Nyt valituista Rossi ja Katajamäki ovat hallituksessa vuoden 2016 liittokokoukseen asti sekä Hulkkonen ja Tervonen liittokokoukseen 2015 asti. Ero perustuu eronneiden neljän jäsenen jäljellä olleisiin, valintojensa ajankohtiin perustuviin erimittaisiin toimikausiin. Kahden viimeksi mainitun uuden jäsenen hallituskausi jääkin siten vain runsaan kuukauden mittaiseksi, koska Ilmailuliiton vuoden 2015 vuosikokous järjestetään jo 21. maaliskuuta.
Ilmailuliiton toimintalajeja ovat moottorilento, purjelento, experimental-rakentaminen, ultrakevytlentäminen, riippuliito, varjoliito, kuumailmapallolentäminen, laskuvarjourheilu, nousuvarjot ja lennokkiurheilu. Jäsenkerhoja on yli 200 ja henkilöjäseniä vajaat 10 000. Hallitusehdokkaiden esittelyt: www.ilmailu.fi Lue myös:
|
|||