Suomen Lentäjäliitto: Malmin lentokenttä tulee säilyttää

Malmi_liikennetta_1Suomen Lentäjäliitto pitää Malmin lentokentän lopettamista virheenä suomalaisen ilmailun tulevaisuuden kannalta. Liitto tukee Lex Malmi -aloitetta, joka siirtyy torstaina eduskunnan lähetekeskusteluun.

Lentäjäliiton mukaan globalisoituva Suomi tarvitsee liikkuvuutta ja nopeita yhteyksiä, joita voidaan Malmille rakentaa. Nyt lakkauttaminen tukee vain pientä intressiryhmää rakennushankkeessa ja vaatii paljon Helsingin kaupungin taloudellista panostusta.


Ilmailu kuuluu Suomen harvoihin kasvualoihin

FPA:n mukaan Malmin lentokentän rooli lentäjäkoulutuksessa on myös merkittävä. Erityisesti opetuskäytössä pääkaupunkiseudun suuret liikennemäärät kouluttavat oppilaita toimimaan muun liikenteen seassa. Vastaa oppia ei ole tarjolla maakunnissa.

Lausuntonsa mukaan lentäjäliitto toivoo Malmin lentokenttää kehitettävän liikeilmailun tarpeita ajatellen. Syynä tähän on erityisesti vilkas Helsinki-Vantaa, jonka kapasiteetti ei mahdollista joustavaa yksityiskonelentämistä tai minkäänlaista lentokoulukoulutuksen tarjoamista.

FPA_logo_1Suomen Lentäjäliitto – Finnish Pilots’ Association ry (FPA) on suomalaisten liikennelentäjäyhdistysten kattojärjestö, joka on perustettu vuonna 2004. FPAn piiriin kuuluu yli 1100 liikenne- ja helikopterilentäjää yhdeksästä eri yhdistyksestä.

Lue myös: