“Tilanne on vakava ja Vantaa tarvitsee tukea. Nyt valtion on tultava apuun. Lentokenttäalueen jatkuvuus on turvattava. Pahimmassa tapauksessa tämä on vasta alkua, jos mitään ei tehdä”, sanoi Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen tiistain 20. lokakuuta mediainfossa.
“Lentoliikennetoimialan, Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Aviapoliksen merkitys on elintärkeä koko Suomen kansantaloudelle ja kansainväliselle saavutettavuudelle”, totesi Viljanen. Lentoliikenne työllistää Suomessa nyt yli 100 000 ihmistä ja Vantaan Aviapoliksen työpaikka-alue on maan toiseksi suurin. Se tuottaa arviolta noin neljä prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Helsinki-Vantaan lentoasemalla on noin 20 000 työpaikkaa. Aviapoliksessa työpaikkoja on noin 40000. “Yli 10 000 työpaikkaa on nyt uhan alla. Mittakaava on Suomessa massiivinen ja elvytystarve on suuri”, sanoi Viljanen. “Lentokenttäalueella ei ole suuri merkitys ainoastaan Vantaalle vaan koko Uudellemaalle. Lentoliikenteen raju väheneminen on johtanut työpaikkojen vähennyksien lisäksi myös investointien karsimiseen Uudella maalla”, avasi Viljanen vaikutuksia koko Uudenmaan osalta.
“Helsinki-Vantaa voi menettää asemansa Euroopan ja Aasian välisessä lentoliikenteessä ja Finnair voi joutua karsimaan lentoslottejaan”, kertoi Viljanen uhkakuvista. Vantaa tekee kaupunginjohtaja Viljasen mukaan kaikkensa tukeakseen Finnairia. Erilaisia yhteishankkeita Vantaa on käynnistänyt jo syyskuussa TE-toimiston, Yritysvantaan, koulujen sekä vanhus- ja vammaispalveluiden kanssa.
Elokuun alun ja 11. lokakuuta välisenä aikana Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli otettu yhteensä 19 000 koronavirustestiä. Niistä positiivisia oli 106 kappaletta eli vain noin 0,9 prosenttia. Samassa ajassa Vantaalaisilta on otettu noin 41000 näytettä. Vantaalla on Covid-19 -tartuntoja tänä vuonna 1407 ja menehtyneitä 46. Kesälomakauden jälkeen on menehtynyt yksi henkilö. Lue myös:
|
|||