Wizz Air lisää liikennettä Krakovasta - avaa keväällä reitin Turkuun

WizzairWizz Air lisää liikennettä Puolan Krakovasta ja avaa sinne yhtiön 26. liikenteen solmukohdan.  Krakovaan sijoitetaan kaksi Airbus A321 -konetta, joiden myötä avataan kaikkiaan 12 reittiä yhdeksään maahan. Yksi näistä reittiavauksista tehdään Turkuun toukokuussa 2019.

Nopeasti toimintaansa laajentava Wizz Air avaa huhtikuusta 2019 lähtien 12 uutta reittiä uudesta Krakovan liikenteen solmukohdastaan. Ensimmäiset kaksi Krakovaan sijoitettavaa A321 -konetta saapuvat kentälle toukokuussa ja syyskuussa 2019.

Kaikkiaan näillä 12 reitillä olisi tarjolla 188 000 matkustajapaikkaa Krakovasta. Kaikkiaan yhtiön tarjoaa Puolasta 11 miljoonaa matkustajapaikkaa vuodessa 166 reitillä vuoden 2019 aikana.

Wizzair kertoo laajentumissuunnitelmansa olevan jopa 240 miljoonan arvoinen viitaten uusien koneiden listahintoihin. Toiminnan laajentaminen Puolassa toisi yhtiön mukaan jopa 80 suoraa työpaikkaa lentoyhtiöön.

Kahdella uudella koneella avattavien reittien kohteet ovat Turun lisäksi, Lontoo, Kiova, Bari, Catania, Larnaca, Nizza, Billund, Doncaster, Harkova, Oslo ja Kutaisi.

Krakova-Turku -reittiä lennetään 1. toukokuuta 2019 alkaen kahdesti viikossa. Lentopäivät ovat keskiviikko ja sunnuntai.