Rajanylitysten määrä kasvoi noin 3 prosenttia viime vuoteen nähden. Helsinki-Vantaan lentoasemalla rajatarkastettuja matkustajia oli arviolta tammi-marraskuussa 4 036 000 (koko vuosi 2014: 4 223 571 ja koko vuosi 2013: 4,15 miljoonaa). Helsinki-Vantaa ylitti vuonna 2015 ensikertaa 16 miljoonan vuosittaisen matkustajan rajan. "Ulkorajaliikenteen matkustamääristä erottuivat erityisesti Korean tasavallan ja Kiinan kansalaiset", avaa Rajavartiolaitoksen Tilanne- ja riskianalyysikeskuksen päällikkö Marko Saareks.
Toiseksi eniten Helsinki-Vantaan kautta kulki Kiinan kansalaisia. Kaikkiaan kiinalaisia kulki Helsinki-Vantaan kautta yli 288 000 matkustajaa. Kasvua edellisvuoteen oli yli 32 300 matkustajaa eli 12 prosenttia. Kiinalaisten osalta on odotettavissa voimakasta kasvua myös kuluvan vuoden aikana. Finavia solmi 7. tammikuuta yhteistyösopimuksen Capital Airports Holding Company (CAH) kanssa. Sen myötä Helsinki-Vantaa ja Pekingin kansainvälinen lentokenttä tiivistävät yhteistyötään. Merkittävistä matkustajaryhmistä prosentuaalinen kasvu oli suurinta Korean tasavallan kansalaisten osalta. Korealaisia matkusti Helsinki-Vantaan kautta reilut 125 000. Kasvua edellisvuoteen oli lähes 18 000 matkustajan eli 16,6 prosentin verran. Edellisiä korkeampia kasvuprosentteja oli Taiwanin, Intian ja Ukrainan kansalaisten matkustamisessa. Matkustajamäärissä kasvut olivat näistä maista 4000 - 8000 edellisvuoteen verrattuna. Matkustajamäärien lasku oli suurinta vietnamilaisten osalta, joita kulki Helsinki-Vantaan kautta 52,2 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Muutosta edellisvuoteen oli yli 4500 matkustajan verran. Finnair ei lentänyt Hanoin kesäreittiä enää vuonna 2015. Määrällisesti Helsinki-Vantaalta katosi eniten venäläisiä, joita kulki Helsinki-Vantaan kautta yli 10 000 edellisvuotta vähemmän. Laskua oli 5,7 prosenttia. Venäläiset ovat tästä huolimatta edelleen merkittävä matkustajaryhmä. Vuonna 2015 heitä kulki Helsinki-Vantaan kautta edelleen yli 174 000.
Suurimman osan näistä matkustajista on Helsinki-Vantaalle kuljettanut Finnair, joka lentää suoraan kolmeen Japanin kohteeseen (Tokio Narita, Osaka, ja Nagoya) ja aloittaa kesäkaudella jo neljänteen kohteeseen (Fukuoka). Japaniin lentoja tarjoaa Helsinki-Vantaalta myös Japan Airlines (Tokio Narita). Edellisten lisäksi Finnair operoi lentoja Korean Seouliin ja parhammillaan viiteen kohteeseen Kiinassa (Peking, Shanghai, Chongqing, Hong Kong, Xian. Toukokuussa Finnair avaa uudelleen yhteyden myös Kiinan Guanzhouhun. Suomen muilla lentokentillä suoritettiin 2015 noin 232 000 rajatarkastusta. Joulukuun aikana tehtiin huomattavan paljon ulkorajatarkastuksia erityisesti Lapin lentoasemilla. Alkuvuodesta marraskuun loppuun saakka ulkorajatarkastuksia oli tehty muilla lentoasemilla noin 117 000. Määrän huimaa kasvua joulukuun aikana selittävät Schengen-alueen ulkopuolelta tulevien brittituristien lomamatkailu Lappiin. Lentoliikenteen osuus on noin 27 prosenttia kaikesta Suomen ulkorajan ylittävästä liikenteestä. Lue myös:
|
|||