ANS Finland kehittää uusia digitaalisia palveluita - dataa luvassa myös kolmansille osapuolille

ANSF_logoANS Finland pyrkii vastaamaan teknologian kehittymiseen ja ilmailutoimialan uusiin haasteisiin yhteistyössä Business Finlandin kanssa toteutettavalla digitalisaatiohankkeella.  Luvassa on räätälöityjä sähköisiä palveluita, kuten karttatietoja sekä reaaliaikaista tietoa säästä ja ilmatilan varauksista ja käytöstä.

”Toimintojen digitalisointi haastaa meidänkin organisaatiotamme kyseenalaistamaan olemassa olevia toimintatapoja ja luomaan niitä uudelleen entistä joustavampina ja kustannustehokkaampina. Siten pystymme paremmin vastaamaan myös tulevaisuuden kysyntään toimialallamme, kuten kasvavaan Drooni-liiketoiminnan vaatimuksiin,” sanoo ANS Finlandin kehitys-, asiakkuus- ja markkinointijohtaja Pasi Nikama.

ANSF_ATCC_HELANS Finland aloittaa digitaalisen liiketoiminnan mahdollistavan alustaratkaisun kehittämisen, jonka päälle on mahdollista tuottaa eri käyttäjätarpeisiin räätälöityjä sähköisiä palveluita, kuten karttatietoja sekä reaaliaikaista tietoa säästä ja ilmatilan varauksista ja käytöstä.

Alustan on myös tarkoitus toimia yhteisenä käyttöliittymänä esim. sähköisten lupapalveluiden sekä erilaisten rekisteröintipalveluiden hoitamisessa ja maksamisessa.

ANS Finland on kansallisena lennonvarmistuksen toimijana ratkaisevassa asemassa drone-kokeilujen mahdollistajana. Drone-pilottihankkeiden onnistunut läpivienti vaatii saumatonta yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, jotta niin harrastelijoiden kuin viranomaistenkin tarpeet sekä turvallisuusnäkökohdat tulevat huomioiduksi.

Uusien liiketoimintamallien ja sovellusten luominen mahdollistetaan tarjoamalla ANS Finlandin tuottamaa dataa kolmansille osapuolille. Dataa tullaan tuottamaan erilaisiin käyttötarpeisiin vaiheittain, hyödyntämällä reaaliaikaista tietoa ja automatisoimalla järjestelmien välistä tiedonsiirtoa.

Integraatiot järjestelmiin tullaan toteuttamaan ohjelmointirajapinnan (API) kautta. Tarjoamalla datan lisäksi ilmailun digitaalisten palveluiden tuottajille niiden tarvitsemia toimintoja palveluina yhteisen rajapinnan välityksellä, ANS Finland pyrkii täyttämään tehtäväänsä ilmailun turvallisuuden valvojana ja kohtelemalla alan toimijoita tasapuolisesti.

Raine_LuojusANS Finland toteuttaa hankkeensa yhteistyössä Business Finlandin kanssa innovaatiokumppanuushanke -periaatteella. Innovaatiokumppanuudella haetaan uusia joustavia ja toiminnallisesti kyvykkäitä ratkaisuja useilta eri toimijoilta. Kysymyksessä ei siten ole perinteinen ohjelmistohankinta, vaan useista eri ratkaisuista koostettava toimintamalli.

”ANS Finlandille tämä on erinomainen tilaisuus hyödyntää Business Finlandin rahoitus- ja asiantuntijuusosaamista muuttaessamme koko toimintaperiaatteemme digitalisaatiota hyödyntäväksi. Nykyiselläänkin meillä on käytössä kaikki tarvittava tieto mutta se on sirpaloituneena eri järjestelmiin. Digitalisaatioprojektin avulla keräämme tiedon helpommin käytettäväksi ja avaamme samalla rajapintoja myös kolmansille osapuolille antaen heille mahdollisuuden datamme laajempaan hyödynnettävyyteen mm. uusien liiketoimintamallien perustamisessa,” sanoo ANS Finlandin toimitusjohtaja Raine Luojus.

Lue myös: