Finavia teki historiansa parhaan tuloksen

HEL_Aerial_North_NightFinavia ylsi vuonna 2015 kaikkien aikojen parhaaseen tulokseensa tehden 55,7 miljoonan euron liiketuloksen ennen kertaluontoisia eriä. Lentoasemayhtiö investoi vahvasti tulevaisuuteen Helsinki-Vantaan lentoaseman ja verkostolentoasemien kehitysohjelmilla. Tulevaisuuden liiketoiminnan uhakuvina Finavia näkee mm. Itämeren alueen poliittisen tilanteen

"Finavia Oyj teki vuonna 2015 parhaimman tuloksensa kautta aikojen. Liiketoimintamme on paremmassa iskussa kuin koskaan ennen. Olemme pitkäjänteisesti tehostaneet toimintaamme ja yhtiönä onnistuneet kustannustehokkaiden toimintatapojen kehittämisessä", iloitsi Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2015 nousi  yhdellä prosentilla edellisestä vuodesta ja oli 353,1 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu tuli pääosin muista kuin lentoliikenteen tuotoista. Tilikauden tulos parani edellisen vuoden 6,7 miljoonasta eurosta 40,7 miljoonaan euroon. Finavian hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan reilut  4,6 miljoonaa euroa.

HEL_Kari_Savolainen_2015_1"Toiminnan määrätietoinen kehittäminen on parantanut tehokkuuden lisäksi myös asiakkaidemme tyytyväisyyttä palveluihimme. Matkustajien tyytyväisyys lentoasemiimme kasvoi vuoden 2015 aikana, kun lentoasemien palveluvalikoima ja viihtyisyys nousivat uudelle tasolle. Tehokkuutta ja asiakaspalvelun parantamista haetaan lisää digitaalisten palveluiden kehittämisellä".

Huolimatta maailmantalouden epävarmuudesta ja kotimaan taantumasta lentoliikenteen kysyntä kasvoi vuonna 2015. Finavia teki vuoden aikana oman matkustajaennätyksensä, kun kokonaismatkustajamäärä nousi ensimmäisen kerran yli 20 miljoonaan.

Helsinki-Vantaalla matkustajamäärä kasvoi yli 16 miljoonaan ja Lapin lentoasemat palvelivat vuosien tauon jälkeen yli miljoonaa matkustajaa. Kansainvälisen liikenteen kasvua tukivat uudet reittiavaukset.

Finavia on aloittanut Helsinki-Vantaan lentoasemalla 900 miljoonan euron arvoisen kehityshankkeen, jolla se varautuu tulevaisuuden matkustajamääriin. Vuonna 2020 Helsinki-Vantaan kautta odotetaan kulkevan jo 20 miljoonaa matkustajaa. Kotimaan verkostoasemiin on lisäksi investoitu vuonna 2015 päättyneen ohjelman aikana 100 miljoonaa euroa.

"Finavialla on tärkeä rooli Suomen ja eri alueiden saavutettavuuden varmistamisessa. Olemme jatkaneet määrätietoisesti yhteismarkkinointia alueiden kanssa lentoreittien houkuttelemiseksi Suomen lentoasemille. Pitkäjänteinen työ tuottaa myös tulosta, mistä hyviä osoituksia ovat esimerkiksi tänä ja ensi talvena alkavat uudet suorat lentoreitit Lapin ja Saksan eri kaupunkien välillä", jatkaa Savolainen.

 

Vuosi 2016 alkoi positiivisest mutta taivaalla on myös uhkakuvia

Finavian vuosi 2016 on alkanut positiivisesti. Helsinki-Vantaan kansainvälisen liikenteen kasvun odotetaan jatkuvan suotuisasti myös alkaneena vuonna. Se tarkoittaa myös melkoista haastetta, sillä palvelutason pitäminen erinomaisella tasolla ei ole helppoa laajentuvan lentoaseman rakennusvaiheessa. Hyvä palvelutaso on elinehto kaupallisten tulojen ja Finavian talouden kannalta.

Kotimaan liikenteen vaatimattomassa kehityksessä näkyy Suomen pitkään jatkunut heikko talouskehitys. Myös poliittisen jännitteen kasvamisella Itämerellä voi olla vaikutusta Finavian liiketoiminnalle vuonna 2016.

Lue myös: