Uudet säännöt parantavat eurooppalaisten lentokoneiden seurantaa sekä hätilanteeseen joutuneen lentokoneen paikannusta. Vesialueen yläpuolella mahdollisesti tapahtuvan lento-onnettomuuden jälkeisen paikannuksen pitäisi sujua nopeammin ja turvata lennontallenninten sekä hylyn löytyminen. "Suurelle yleisölle ei ole ymmärrettävää, että ilma-aluksien kulkua ei seurata jatkuvasti ja kaikkialla missä ne lentävät. Tänään hyväksytyillä säännöillä pyritään korjaamaan puutteet ja estämään vastaavat katoamiset, jotka tapahtuivat lennoille AF447 ja MH370", sanoi Euroopan liikennekomissaari Violeta Bulc. Uuden säännöstön pääkohtana suurten koneiden operaattoreiden tulee ottaa käyttöön lennonseurantajärjestelmä operatiivisten lentojen valvontaan.
Lennontallenninten teknologiaa kehitetään ja ohjaamoäänentallentimen kapasiteettia kasvatetaan nykyisestä kahdesta tunnista 25 tuntiin. CVR-tallenteen suojausta vahvistetaan entisestään. Lisäksi lennontallentimet varustetaan jatkossa pidemmällä lähetysajalla, jotta niiden paikantamiseen on käytettävissä enemmän aikaa. Uudet vaatimukset lentokoneiden seurannan parantamiseksi ja ilma-alusten paikantamiseksi ovat suoritusperusteisia vaatimuksia eivätkä ne suosi mitään erityisiä kaupallisia tai teknisiä ratkaisuja. Ne antavat tarvittavan joustavuuden useille teknisille vaihtoehdoille, jotka ovat käytössä tai kehitteillä, kuten Galileo Search & Rescue. Lue myös:
|
|||