Norwegian solmi 13 miljoonan euron tilauslentosopimuksen Yhdysvalloissa

Norwegian_737_flyby_1Norwegian solmi ensimmäisen kerran tilauslentosopimuksen Yhdysvalloissa. Yhtiö lentää kahden matkanjärjestäjän, Apple Vacationsin ja Funjet Vacationsin, matkustajia Yhdysvalloista Karibialle ja Meksikoon. Tilauslentosopimuksen arvo on 13 miljoonaa euroa.

Sopimuksen myötä Norwegian sijoittaa kolme Boeing 737-800 -konetta Milwaukeen, Wisconsinsiin ja Chicago/Rockfordiin. Niillä lennetään Meksikon, Jamaikan ja Dominikaanisen tasavallan kohteisiin joulukuun alusta 2016 lähtien.

Sopimus kattaa yli 600 tilauslentoa tämän vuoden joulukuusta ensi vuoden huhtikuuhun saakka. Se mahdollistaa koneiden käyttöasteen pitämisen korkeana Euroopan sesonkiaikojen ulkopuolella.

Norwegian lanseerasi ensimmäisen kerran reittilennot Yhdysvaltojen itärannikon sekä Martiniquen ja Guadeloupen vuonna 2015. Puolivuotisen lentokauden ulkopuolella samoilla koneilla lennetään yhtiön reittejä Euroopassa.

"Olemme todella tyytyväisiä, että tilauslentotoimintamme laajenee myös Yhdysvaltoihin. Tämä on uusi merkkipaalu Norwegianille. Odotamme innolla, että voimme toivottaa yhä useamman amerikkalaisen matkustajan tervetulleeksi lennoillemme uusiin koneisiimme, joissa on ilmainen lennonaikainen WiFi", sanoo Norwegianin kaupallinen johtaja Thomas Ramdahl.