Transasia Airwaysin ATR 72 -matkustajakone tuhoutui laskussa Taiwanissa

Transasia_airlines_ATR_B-22806-01Transasia Airwaysin ATR 72 -matkustajakone (B-22810) tuhoutui laskussa Magongin lentokentällä Taiwanissa.  Ensitietojen mukaan turmassa olisi menehtynyt ainakin 51 ihmistä. Mukana oli 54 matkustajaa sekä neljä koneen miehistö jäsentä.

Paikallisen median mukaan Transasia Airwaysin lento GE222 oli ollut tekemässä hätälaskua, joka epäonnistui pahoin. Kyseessä oli ilmeisesti toinen lähestymisyritys kentälle.

Kahdella potkuriturbiinilla varustettu ATR 72 oli matkalla Taiwanin toiseksi suurimmasta kaupungista Kaohsiungista (RCKH) Magongiin (RCQC), joka sijaitsee Penghun maakunnassa pienemmällä Peskadorien saariryhmään kuuluvalla saarella Taiwanin länsipuolella. 

Koneessa kerrotaan olleen 58 ihmistä, joista 51 olisi menehtynyt ja seitsemän loukkaantunut.

Laskukentän sääolosuhteet olivat onnettomuuden aikaan huonot. Alueella on liikkunut Matmo-taifuuni, jossa on mitattu 33 sekuntimetrin voimakkuista tuulta. Taifuunin raportoidaan lieventyneen Taiwanin ohituksen jälkeen trooppiseksi syklooniksi.

Vuonna 1951 perustettu Transasia Airways oli Taiwanin ensimmäinen yksityinen siviililentoyhtiö. Toiminta kuitenkin lopetettiin vuonna 1958. Lentoja jatkettiin uudelleen vasta vuonna 1988.

Yhtiön laivastossa on Airbusin A330- ja A320-perheen koneita sekä ATR-potkuriturbiinikoneita. Laivaston keski-ikä on vain hieman yli kymmenen vuotta.

CCTV:n twitter-kuva, josta selviää mm. onnettomuuspaikan olosuuhteet

@anthonywx-twitterkäyttäjän säätutkakuva alueella riehuneesta myrskystä