YLE Radio Suomen Taustapeilin erikoissarjassa kaksi viikkoa ilmailua

yle_logoYLE Radio Suomen Taustapeili -ohjelma on ottanut kahden viikon rupeaman ajaksi aiheekseen ilmailun. Asiaa lentämiseen liittyvistä aiheista on kuultavana arkisin 30.7. - 10.8. alkuillasta klo 17.30-18.00. Kymmenosaisen Ilmailun Taustapeilin toimittaa Marko Miettinen. Aiheina ovat mm. Varttimarkka, marshaller, laskuvarjohyppy, simulaattori ja lento Pekingiin. Kaksi osaa on jo livahtanut eetteriin, mutta nekin voi kuunnella netissä YLE Areenassa.

Maanantai 30.7. Lennokit.

Moni on saanut ilmailukärpäsen pureman lennokin puikoista. Mikä vetää aikuiset miehet lennättämään "leluja" ? Ohjelmassa yritetään käynnistää metanolimoottoria ja tehdään mm. tynnyri. Haastateltavina ovat Soukan lennokkikerhon varapuheenjohtaja Heikki Seppänen ja ilmailuharrastaja Henri Seppänen.

Ohjelma YLE Areenassa

Tiistaina 31.7.

Savikon lentopaikka ja Varttimarkka. Valvomattomia lentopaikkoja on Suomessa viitisenkymmentä. Nurmijärven Savikon lentopaikan nurmikenttää esittelee puuhamies Jarmo Hakala. Lisäksi ohjelmassa ihastetellaan Jarmo Hakalan rakentamaa pienkonetta. Siinä on mm. makuualkovi!

Ohjelma YLE Areenassa

Keskiviikkona 1.8.

Lentolupakirja. Malmin lentoasemalla tavataan lennonopettaja Antti Niska, harrastajalentäjä Anna Friberg ja viittä vaille lentäjä Aleksi Pöytäkangas.

Torstaina 2.8.

Marshaller. Lentokentän luotsi ajaa Follow me -autoa.

Perjantaina 3.8.

Laskuvarjohyppy. Toimittajana Miika Havo.

Maanantai 6.8.

Simulaattorissa. Finnair Flight Academyn lentosimulaattoria esittelevät Timo Kangas ja Arto Tammilehto.

Ti-pe 7-10.8.

Finnairin lento Pekingiin AY051. Sokerina pohjalla vieraillaan Airbusin ohjaamossa, galleyssä ja lepotiloissa eli paikoissa, joihin tavallinen lentomatkustaja ei pääse.