Finnair ei toistaiseksi lennä Ukrainan ilmatilassa - viranomaisrajoitukset koskevat Itä-Ukrainaa

Sharklet_wing_1Finnair on päättänyt toistaiseksi jatkaa Ukrainan ilmatilan kiertämistä. Alunperin yhtiö kertoi välttävänsä maan ilmatilaa ainakin kahden päivän ajan. Euroopan ja Yhdysvaltain ilmailuviranomaiset ovat Malaysia Airlinesin MH17-turman takia kieltäneet lennot Itäisen Ukrainan yläpuolisessa ilmatilassa.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on Eurocontrollin ja Yhdysvaltain FAA:n ohella julkaissut oman turvallisuustiedotteen Ukrainan ylilennoista. Viranomaiset kieltävät lennot Simferopolin (UKFV) ja Dnepropetrovskin (UKDV) lentotiedotusalueilla.

EuroControl on julkaissut aiheesta 17. heinäkuuta 2014 Notamit A1514/14 ja A1517/1. FAA julkisti oman FDC 4/2182 varoituksensa Ukrainan ilmatilan käytöstä 18. heinäkuuta 2014. EASA oli jo aiemmin 3. huhtikuuta julkaissut oman turvallisuustiedotteensa SIB 2014-10 Simferopolin lentotiedotusalueelle (Lentoposti.fi uutisoi aiheesta tuoreeltaan huhtikuussa).

EASA:n tuorein turvallisuustiedote SIB 2014-21 on aiemman turvallisuustiedotteen laajennus, jonka kertoo ilmatilan ja ATS-reittiverkoston sulkemisesta MH17-turman seurauksena. Viranomainen haluaa myös varoittaa ilmailuyhteisöä ilmatilarajoituksien mahdollisesti siviilikoneille aiheuttamista vaaroista.

Viranomaiset kehottavat välttämään Simpferopolin lentotiedotusaluetta sekä kiertämään sen vaihtoehtoisia reittejä pitkin ja kiertämään Dnepropetrovskin lentotiedotusalueen rajoitetut reitit. Näiden lisäksi muut turvallisuusuhat tulee tarkistaa ajantasaisista notam-tiedotteista.

Eurocontrol tarkistaa, että esitetyt lentosuunnitelmat noudattavat ilmatilarajoituksia mutta se ei voi omatoimisesti sulkea reittejä tai ilmatilanosia. Rajoituksista vastaa omalla alueellaan jokainen valtio oli kyseessä tuhkapilvi, ruuhka tai turvallisuus. Eurocontrol puolestaan pyrkii minimoimaan rajoitusten vaikutukset. 

EASA SIB 2014-21

EASA SIB 2014-10

FAA FDC 4/2182 (pdf)

Notamit A1514/14 ja A1517/1 ovat alla olevassa kuvassa

Kiertäminen aiheuttaa pieniä viiveitä Finnairin liikenteelle

EASA_SIB2014_21Ukrainan ohittavat vaihtoehtoiset reitit ovat hieman pidempiä ja siksi jotkut itä-Välimerelle suuntautuvat lennot saattavat myöhästyä hieman. Koneiden rotaation vuoksi liikenteessä saattaa olla joitain muutoksista epäsuorasti johtuvia viivästyksiä.

Finnairin Aasian-lennot Helsingistä ja Helsinkiin lennetään eri reittejä, eikä Ukrainan tilanteella ole vaikutusta niihin.

Finnair pahoittelee asiakkaiden kokemaa vaivaa, mutta haluaa korostaa, että Finnair suhtautuu turvallisuusasioihin vakavasti. Yhtiö ottaa huomioon suositukset ja ilmailuviranomaisten päätökset omia jatkopäätöksiä tehdessään.

 Lue myös: