Finnair lentää joulun aikaan ylimääräisiä lentoja pohjoisen kentille

Finnair lentää 21. joulukuuta 2013Finnair_A319_push–4. tammikuuta 2014 välisenä aikana 19 ylimääräistä edestakaista jouluvuoroa pohjoisen kentille ja tarjoaa näin mahdollisuuden joulunviettoon Lapissa niillekin, jotka eivät vielä ole lentolippuaan ostaneet. Lentoja lisätään myös Amsterdamiin ja Malagaan

Finnair lentää joulun tienoilla Rovaniemelle kuusi, Ivaloon seitsemän ja Kittilään kuusi edestakaista lentoa aikatauluun jo aikaisemmin kuuluneiden lentojen lisäksi. Lisäksi Finnair lentää kolme ylimääräistä vuoroa Amsterdamiin ja Malagaan.

"Kysyntä joulunajan lennoille on ollut hyvää, ja viime vuoden lisävuoroista meillä oli hyviä kokemuksia. Lapin matkailukeskukset ovat monille suomalaisille ja ulkomaalaisille turisteille ykköspaikka joululoman viettoon. Tähän kysyntään vastaamme jälleen kerran lisälennoilla", Finnairin myyntijohtaja Petri Schaaf toteaa.

Kapasiteetin lisäyksen taustalla on ilmeisesti ainakin osittain Egyptin lentosarjan peruuntuminen. Finnairin oli määrä operoida uusilla A321ER-koneillaan lomalentoja mm. Egyptiin. Matkatoimistot kuitenki peruuttivat koko talvikauden Egyptin matkat maan poikkeustilan takia.

Lue myös: