Finnair siirtää kaukoliikennnekoneiden uudistetun matkustamon ja Premium Economy -luokan esittelyä

Finnair_A350_ldgFinnair viivästyttää kaukoliikennekoneidensa matkustamouudistuksen ja odotetun Premium Economy -matkustusluokan esittelyä. Finnair oli aiemmin kertonut esittelyn tapahtuvan tammikuussa 2022. Nyt 13. tammikuuta Finnair ilmoitti siirtävänsä esittelyä.

Syynä Finnairin ottamaan aikalisään on vallitseva pandemiatilanne ja siihen liittyvät rajoitukset. Tammikuulle suunniteltu esittely siirtyy nyt pidettäväksi Finnairin mukaan hieman myöhemmin. Finnair ei tällä hetkellä arvioi uutta ajankohtaa milloin esittely voisi tapahtua.

Finnair on investoinut pandemian aikana kaukoliikennekoneidensa matkustamouudistukseen 200 miljoonaa euroa. Alkuperäisen vuonna 2018 julkistetun suunnitelman mukaan uusi Premium economy -matkustusluokka oli luvassa kaikkiin Finnairin A330 ja A350 -laajarunkokoneisiin. Se oli määrä esitellä ensimmäisissä koneissa jo vuonna 2020. Pandemian aiheuttamien viiveiden takia uusi matkustamo esitellään vasta nyt vuoden 2022 aikana.

Matkustamouudistus tuo tullessaan myös kokonaan uuden Premium Economy -matkustusluokan. Sen odotetaan saavan erityisen hyvän vastaanoton. Luvassa on oma erillinen matkustajaistuin sekä erillinen ruokailu. Tämän tarkempia tietoja Finnair ei ole vielä uudesta matkustusluokasta kertonut.

Myös paikkamäärä on vielä pimennossa, mutta esimerkiksi Lufthansan Airbus A350-900 -koneiden matkustamoissa on tarjolla 24 Premium Economy -istuinta 2-4-2 -konfiguraatiossa. Samainen määrä Premium Economy -luokan istuimia on myös Singapore Airlinesin A350-900 ULR -koneissa.

CMD_FIN_premECOVuonna 2019 Finnair avasi hieman uuden matkustusluokan hinnoittelua, kun Premium Economyn kerrottiin olevan hinnaltaan halvempaan Economy-luokkaan verrattuna puolitoista-kaksinkertainen.

Kyseessä on siis erilainen matkustuskokemus kuin Finnairin elokuussa 2014 kaukoliikennekoneisiinsa esittelemä Economy Comfort -luokka.

Kahden nykyisen matkustusluokan väliin tuleva uusi Premium Economy -matkustusluokka toisi todennäköisesti koneisiin myös kokonaan uusia matkustajia. Erityisesti uudistuksen odotetaan tuovan matkustajia Saksasta, jossa Business-luokka ei kuulu normaalisti työmatkustajien valikoimaan työnantajien päätöksestä.

Premium Economy -matkustusluokka on monen muunkin lentoyhtiön ratkaisu palvelukokonaisuudessa ja lisätuottojen hakemisessa. Eri lentoyhtiöt tarjoavat matkustajilleen Premium Economy -luokassa tervetulojuoman, paremman tarjoilun, mahdollisesti tyynyn ja peiton sekä lisämatkatavaran kuljetusmahdollisuuden. Palvelukonseptissa voi olla mukana myös lounge-pääsy pienellä lisämaksulla. Tuottoja lentoyhtiö saa kuitenkin erityisesti matkustajalle myytävästä lisätilasta.

Finnair lennätti joulukuussa 2021 suunniteltua aiemmin Suomeen yhtiön uusimman Airbus A350-900 -koneen (OH-LWS). Mahdollisesti juuri tässä koneessa voisi olla uudistettu matkustamo. Lisäksi syyskuussa 2021 Ranskan Tarbesista lennettiin yksi Finnairin Airbus A330-300 -kone Hongkongiin.

Lue myös: myös:tps://twitter.com/lentopostifi/status/1481523523227201536?s=20