Northrop Grumman B-21 Raiderin roll-out vielä vuonna 2022 - ensilento odotettavissa vuonna 2023

Northrop_B21Northrop Grumman ilmoitti toukokuussa uuden ylisooniseen nopeuteen yltävän B-21 Raider (LRS-B, Long Range Strike Bomber) -häivepommittajan esittelyn tapahtuvan vuoden 2022 aikana. Ensilento on siirtynyt vuodelle 2023.

Northrop Grumman on toukokuun alkupuolella suorittanut onnistuneesti ensimmäisen ja kaikista kriittisimmän kuormituskokeen uudelle B-21 Raider -pommikoneella. Kyseessä on yksi kolmesta suuremmasta asiasta, jotka on läpäistävä ennen ohjelman etenemistä kohti ensilentoa.

Lentokoneen kuormitusmonikertakokeissa on keskitytty lentokoneen rakenteellisen eheyden varmistamiseen, jonka osalta tulokset ovat olleet myönteisiä ja johdonmukaisia. Kokeissa on varmistettu B-21 -koneen rungon rasituskestävyys vaihtelevissa olosuhteissa. Näin ollen ohjelmassa voidaan edetä kohti ensilentoa.

B21_Raider_hangaariMaakokeiden aikana lentokoneen järjestelmiä on sähköistetty ja runkoa on maalattu sekä pinnoitettu. Seuraavissa vaiheissa edessä on moottorin koekäytöt sekä hitaan ja nopean rullauksen kokeet.

Palmdalen Plant 42 -tuotantolaitoksella on rakenteilla eri vaiheissa kaikkiaan kuusi B-21 Raider -pommikoneen koelentokonetta. Samalta tuotantolaitokselta valmistuivat aikanaan myös B-2 Spirit -häivepommikoneet.

Northrop Grumman kertoo, että B-21 Raiderin on määrä nousta ilmaan vuoden 2023 aikana. Yhdysvaltain ilmavoimat (USAF) on vahvistanut kyseisen aikataulun. Alunperin LRS-B -ohjelman odotettiin etenevän koelentoihin jo vuoden 2021 aikana, mutta aikaulua oli venytetty jo aiemmin vuoteen 2022 saakka ja nyt ensilentoa on siis jälleen viivästetty.

USAF:n mukaan painopisteenä on aikataulun osalta ensilennon suorittaminen turvallisesti. B-21 Raiderin ensilennon on määrä suuntautua Plant 42:lta Kalifornian Edwardsin lentotukikohtaan, jossa suoritetaan varsinainen koelento-ohjelma.

B-21 Raiderin kehitystyössä käytetään uusia digitaalisia suunnittelu- ja tuotantoratkaisuja. Pääsopimuskumppani Northrop Grummanin lisäksi B-21 Raider -ohjelmassa toimivat alihankkijoina ainakin Pratt & Whitney, BAE Systems, GKN Aerospace, Rockwell Collins, Janicki Industries ja Spirit Aero Systems.

B21_saasuojaUSAF:n odotetaan tilaavan vähintään 100 uutta hävipommittajaa, joilla se korvaa nykyisiä B-1B Lancer -pommikoneita ja B-2 Spirit -häivepommikoneita. Niiden tilalle rakentuu kaksi pommikonelaivuetta, jotka koostuvat B-21 Raidereista ja modifioiduista B-52 Stratofortress -pommikoneista.

B-21 Raider toimii aikanaan myös osana Yhdysvaltain ydinpelotetta, sillä se kykenee kuljettamaan B61-12 -ydinpommeja sekä ydinkärjellä varustettuja AGM-86B -risteilyohjuksia.

Northrop Grumman B-21 Raiderin nimen taustalla kerrotaan olleen lause: "First Bomber of the 21st Century". Raider tulee puolestaan USS Hornetilta palvelleesta Doolittle’s Raiders -pommikonelaivueesta, joka pommitti Japania vuonna 1942.

Yhdysvaltain ilmavoimie tavoitteena on ollut ottaa ensimmäiset B-21 häivepommittajat käyttöön 2020-luvun puolivälissä. Niitä on ollut määrä sijoitaa Ellsworthin, Whitemanin ja Dyessin lentotukikohtiin. MH

Lue myös: